Vähän villoja

Rikkaiden maiden G8-ryhmä kokoontui tilanteessa, jossa haasteita ei puuttunut. Globaalin talouskriisin hoitoon etsitään viisasten kiveä, kehitysmaiden asemaa tulisi helpottaa, Iranin ydinohjelman aiheuttamiin uhkakuviin tarvitaan ratkaisua ja ilmastonmuutoksen hoito on toistaiseksi jäänyt kauniiden puheiden tasolle.

G8-kokouksessa käsiteltiin keskeisiä kysymyksiä, mutta vain käsiteltiin. Neuvotteluista jäi käteen vähän konkretiaa, ehkä eniten ilmastoneuvotteluista.

George W. Bushin aikana Yhdysvallat suhtautui penseästi ilmastotavoitteisiin, mutta Barack Obaman hallinnon linjaus on toinen. Yhdysvallat sitoutui muiden G8-maiden, mukaanlukien Venäjän, tavoin tavoitteeseen, että ilmaston lämpeneminen pysäytetään kahteen asteeseen.

Ongelma vain on, että esimerkiksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja Kiina ja Intia eivät ole halukkaita osallistumaan päästörajoitteisiin. Niiden mielestä rikkaimpien maiden on havainnollistettava, kuinka ilmastotavoitteet köyhissä maissa saavutetaan. Puhe on siis rahasta.

G8-kokouksen kanssa samassa yhteydessä järjestettiin Major Economic Forum, jossa olivat mukana suurimmat päästömaat. Kiinan väljästä sitoutumisesta kertoo, että presidentti Hu Jintao poistui kesken kokouksen uiguurilevottomuuksien takia. Samalla tavalla Bush osallistui pari vuotta sitten ainoastaan ilmastokokouksen illalliselle.

Lohdullista on, että Kiinastakin tulee signaaleja halusta panostaa ilmastoasioihin. Esimerkiksi Suomesta vierailleen kiinalaisen kauppavaltuuskunnan edustajat olisivat halunneet vierailun aikana käsitellä enemmän ilmastokysymyksiä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon on aivan oikeassa todetessaan, että ilmastoneuvottelut etenevät aivan liian hitaasti. Eniten kasvihuonepäästöjä aiheuttavilla mailla on erityinen velvollisuus osallistua päästötalkoisiin. Ilmastomuutoksen saaminen haltuun on koko ihmiskuntaa koskettava kysymys, jota ei pidä alistaa politikoinnille.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.