Väkiluku kasvoi

Suomen väkiluku on kasvanut vuodessa enemmän kuin kertaakaan 16 vuoteen. Kasvu oli 25 100 henkeä. Suomen väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 325 600. Kasvusta suurin osa selittyy maahanmuutolla. Syntyneiden lasten määrä oli noin 60 000.

Vaikka vauvojen määrä on kasvanut vuodessa reilusti, mielenkiintoisin ilmiö on maahanmuuton lisääntyminen. Suomessa on viime vuosien aikana puhuttu paljon suurten ikäluokkien eläköitymisestä. Samassa yhteydessä on kiinnitetty huomiota työvoiman riittävyyteen.

Uusimpien väkilukutilastojen valossa tilanne näyttää kaikin puolin myönteiseltä. Syntyneiden määrä on kasvanut vuodentakaiseen verrattuna. Ulkomaista työvoimaa tulee. Tilastot eivät vain kerro tarkemmin, millainen on ulkomailta Suomeen muuttaneiden henkilöiden koostumus: paljonko heistä on aikuisia ja millainen heidän ammatillinen taustansa on.

Suomessa on keskusteltu paljon maahanmuuttopolitiikasta yleensä. Jännitteitä on syntynyt muun muassa siitä, kuinka Suomi hoitaa pakolaispolitiikkaansa. Tässä hallituksen on oltava erityisen tarkkaavainen. Suomen pitää noudattaa ihmisoikeuksia, mutta leväperäiseen kaiken sallivaan pakolaispolitiikkaan ei pidä sortua.

Kaiken kaikkiaan tärkeätä on, että maahanmuutto on hyvin hallinnassa. Toivottavaa tietysti on, että ainakin osa Suomeen muuttavista ihmisistä omaa ammatillisen koulutuksen. Tärkeää on panostaa vierasmaalaisten ihmisten koulutukseen ja yhteiskuntaan sopeuttamiseen.

Yhteiskunnan tulisi kannustaa nuoria pareja järkevään perhepolitiikkaan. Kokonaishedelmällisyys on vaihdellut 1,7:stä 1,8:aan, joka on hyvää eurooppalaista tasoa. Jos syntyneiden määrä on 60 000 tai enemmän, tilannetta voidaan pitää myönteisenä. Ainakin vuoden 2008 tilastot lupaavat Suomelle hyvää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.