Väkivalta vaikuttaa vaikka emme tahtoisi

Viime viikkoina on alkanut tuntua, että maailma muuttuu yhä julmemmaksi ja ihmishenki entistä halvemmaksi.

Istanbulin pommi-isku, Nizzan joukko-surma sekä viimeksi Saksasta uutisoitu joukkoampuminen ja muut raakuudet toivat sattumanvaraisen väkivallan lähelle omaa kokemuspiiriämme. Kun Kabulissa lauantaina räjähtänyt pommi surmasi 80 ihmistä, moni ei jaksanut enää muuta kuin huokaista.

Osalla iskuista on uskonnollis-poliittiset vaikuttimet, mutta uskonnollinen fanatismi tai kansainvälinen terrorismi eivät selitä kaikkea.

Useat iskujen tekijöistä ovat osoittautuneet mieleltään järkkyneiksi nuorehkoiksi miehiksi. Heidän teoistaan löytyy piirteitä, joilla ne jäljittelevät jotakuta aiempaa iskua.

Teot ovat erilaisia ja erillisiä, eikä niillä ole yhteistä tavoitetta. Silti ne vaikuttavat samaan suuntaan. Sattumanvarainen, täysin tuntemattomiin ihmisiin kohdistuva väkivalta levittää tehokkaasti epävarmuuden ilmapiiriä. Pelko vaikuttaa käyttäytymiseemme, vaikka emme sitä tahtoisi.

Yksittäisellä suomalaisella ei ole paljonkaan keinoja estää turvattomuuden lisääntymistä maailmassa tai edes Euroopassa. Jokainen voi kuitenkin vaikuttaa omassa lähipiirissään. Kaikkien iskujen takana on ihmisiä, joilla on lähipiiri.

Kuten Münchenin ampumisen ja omien koulusurmiemme taustat osoittavat, väkivallan siemenet saattavat itää ihmisen mielessä vuosia. Kiusaaminen ja syrjään työntäminen eivät ainakaan vähennä sielun tuskaa ja vihaa. Ongelmiin puuttuminen sekä vähän erilaisen kanssakulkijan kuunteleminen ja kunnioittaminen saattaisivat sen sijaan auttaa kriittisellä hetkellä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Aikuisen Isis-väen paluuta ei pidä edistää

Mayn ero ei riitä avaamaan brexit-umpisolmua

Hoblaa, huudahti Antti Rinne

Huawei-boikotti haastaa esineiden internetiä

Pohjanmaan ihmetauti

KYSin hieno tarina ansaitsee lujaa tukea jatkossa

Kirkon kohtalon kysymykset

Sivuutetut suivaantuivat

Oppilaille palautettava oikeus numeroarvioon

Tervetuloa kansainväliset talentit

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.