Välinpitämättömyyttä

Elämä on ihmeellistä ja hämmentävää. Joskus sitä huomaa, että on joutunut tilanteeseen, jossa tuntee olevansa hyväksikäytetty ja aliarvostettu.

Olen huomannut, että en pidä ihmisistä, jotka luulevat olevansa maailman napa, mutta loppujen lopuksi he vain pelkäävät karua todellisuutta. Kenties he luulevat, että muut ihmiset arvostavat heitä ja kunnioittavat heidän ainaisia pyyntöjään, mutta todellisuus onkin sitten aivan toinen.

Ehkä sitä on vaan niin sokea tai muuten vain tilanteen orja, että joutuu tällaiseen tilanteeseen ja saa sitten pitää itseään tyhmänä. Tai sitten sitä vaan suojelee itseään, koska pelkää tulevansa yhä enemmän loukatuksi.

Olisiko niin, että kaikki eivät välitä toisten tunteista. Voisi jopa kysyä, onko tällaisilla hyväksikäyttäjillä olemassakaan aitoja tunteita yhtään ketään tai mitään kohtaan?

Asiasta toiseen. Elämääni on tullut perheenlisäystä elämänmyönteisen emännän ja parin karvaisen kaverin verran.

Jälleen olen saanut onneksi huomata sen, että elämän todellinen onni ei tarvitse mitään suurta materiaa, kyse on loppujen lopuksi pienistä asioista, ilosta ja siitä, että voi oikeasti olla oma itsensä. Joskus vain käy niin, että varsinkin koiraihmisen onnea yritetään pilata kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Kun vanhaksi elää, niin sitä alkaa huomata erilaisia asioita ihmisten käyttäytymisessä. On vallan kummallista, että varsinkaan cityihmiset eivät ymmärrä, mitä ympäristölleen tekevät. Rikotut pullot, maatumattomat jätteet ja kaikki muu, mikä ei luontoon kuulu pilaa kaupunkiympäristön.

Tämä koskee kaikkia, erityisesti heitä, jotka kantavat vastuun myös muista kuin itsestään. Heidän täytyy ajatella myös omaa nokkaa pidemmälle. Mitä sinä ajattelet, jos rakkaan lemmikkisi tassussa on lasinsirpale? Kuinka joku voi levittää luontoon myrkytettyjä lihapullia tarkoituksenaan tappaa lemmikki?

Se, jos mikä on välinpitämättömyyttä. Välinpitämättömyyttä viattomia luontokappaleita kohtaan.

Ihmiset ovat loppujen lopuksi hyvin itsekkäitä. He ovat tottuneet saamaan kaiken haluamansa ja näin ollen pitävät itseään kaiken valtiaana.

Miten tasapainoisesta ekosysteemistä on tullut diktatuuri, jossa myös luonto ja sen eläimet joutuvat kärsimään? Eikö riitä, että välinpitämättömyys ulottuu pelkästään samanarvoisien tasolle eikä kosketa ainakaan puolustuskyvyttömiä eläimiä?

Välinpitämättömät hyväksikäyttäjät tekevät pahaa itselleen ja kaikille muille kohtalotovereilleen. Suurten teollisuusvaltioiden tavoin nykyisin tuotettavat elintarvikkeet ovat teollisen tuotettavuuden tulosta.

Ihmiset uskovat sokeasti markkinoihin ja myyntimiehiin ja tekevät erittäin moraalittomia ostopäätöksiä. Suuressa mittakaavassa puhutaan eläimien arvostuksen romuttamisesta, kun maalaisromanttisesta maanviljelystä on tullut teollisuuden keino tehdä bisnestä. Kuinkahan moni söisi esimerkiksi ulkomailla tuotettua lihaa, jos tietäisi, mitä eläimet joutuvat kärsimään?

Ehkä kyse on vain oman edun tavoittelemisesta. Siitähän tässä kaikessa on kyse. Onnellisia ovat he, jotka tämän ymmärtävät.

Kirjoittaja on puhelinpalveluyhtiön palvelupäällikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Unelma, joka ei toteudu

Hoitojonoja puretaansoten ohituskaistalla

Jalkapallon EM-kisahuuma yltyy kotikatsomossa

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Loukkaantumisen aika

Luokkakokous – "Yhtä nopeasti kuin joukko katosi pihalta ruusuineen olivat nämä ihmiset nyt palautettavissa tähän epätodelliseen kuplaan"

Ydinvoima tulee vihreiden eteen ehkä kahdestikin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.