Vaarallinen lyhty

Suomen taivaalle on ilmestynyt halpa-markettien hyllyistä lentäviä lyhtyjä (SS 29.11.). Niissä toimintaperiaate on yksinkertaistettuna sama kuin kuumailmapalloissa. Palavasta palasta nouseva kuuma ilma täyttää pussin, ja rakennelma lähtee lentoon kuin minikokoinen kuumailmapallo.

Tuotteet ovat olleet myynnissä parisen viikkoa. Pelastusviranomaiset pitävät lyhtyjä vaarallisina, koska ne leijailevat ilmassa holtittomasti ja voivat aiheuttaa vaaratilanteita kuten esimerkiksi tulipaloja. Kuluttajavirasto tutkii parhaillaan, miten laajalti lentäviä lyhtyjä on myynnissä.

Julkisuudessa olleiden kuvausten perusteella viranomaisten tulisi puuttua pikaisesti lyhtyjen markkinointiin ja myyntiin. Lentävillä lyhdyillä on pitkät perinteet Thaimaassa, josta turistit tuovat niitä Suomeenkin. Erityisen arveluttavaa Suomessa myytävissä lyhdyissä on, ettei pakkauksissa ole merkintää maahantuojasta. Viranomaiset eivät ole tarkastaneet lyhtyjen turvallisuutta, koska "lentävät tulipallot" ovat tulleet yllättäen myyntiin.

Lentävät lyhdyt aiheuttavat palovaaran. Mahdollisen tulipalon aiheuttamista vahingoista vastaa lyhdyn sytyttäjä. Käytännössä sytyttäjää voi olla mahdotonta saada kiinni, koska yksittäinen lyhty voi leijailla pitkiäkin matkoja. Kuluttajaviraston alustava kanta on, ettei ilmassa liikkuvaa kynttilää voi myydä ollenkaan. Toivottavasti viranomaiset perehtyvät uuteen tuotteeseen pikaisesti. Näyttää vahvasti siltä, että kysymyksessä on paloturvallisuuden kannalta erittäin vaarallinen tuote, jonka myynti on kiellettävä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Keskittyminen on parasta pysäyttää

Lakkoilussa käydään myös arvovalta- ja tiedotussotaa

Ei palata astialle enää ikinä, kiitos

Holokaustin muisto on vaarassa unohtua

Kuopion lääkärikoulutus huipputasoa

Hoitoalan vetovoimaaon pakko parantaa

Lisää, lisää on liian helppo vastaus

Lisää, lisää

Mielikuva perhe-elämästä on ollut liian yksipuolinen

Poliittiset virkanimitykset rapauttavat uskottavuutta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.