Valiokunta äänesti valtakirjan Kataiselle

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen lentää ensi viikon alussa euromaiden talousministerien yhteiseen neuvonpitoon ja saa sanoa siellä ein sijasta kyllä Portugalin valtiontalouden pelastukseksi valmistellulle tukipaketille. Suomen myönteinen kanta varmistettiin odotusten mukaisesti perjantaina eduskunnan suuressa valiokunnassa, joskin vasta äänestyksen jälkeen.

Viisitoista valiokunnan jäsentä kannatti, viisi vastusti ja viisi äänesti tyhjää. Selkeä enemmistö oli toisin sanoen nyt tukipaketin takana, vaikka eduskuntavaalien edellä ja vielä pitkään sen jälkeenkin näytti, ettei Suomesta heru enää ymmärrystä unionin "tuhlaajavaltioille", joihin Portugalin lisäksi kuuluu myös Irlanti. Viisitoista puoltoääntä tulivat viideltä puolueelta, joiden kanssa Katainen neuvottelee ensi viikolla yhteisestä hallituksesta. Tuleva oppositio hajosi heti alkuunsa, kun perussuomalaiset ja vasemmistoliitto eivät halunneet muodollisesti yhtyä keskustan kielteiseen kantaan.

Suuren valiokunnan kyllä-kannanottoon sisältyy kaksi ehtoa. Yhtäältä Portugalin on neuvoteltava lainoittajapankkien kanssa niin, että nämä pysyvät maassa myös jatkossa. Toisaalta Portugalin on myytävä omaisuuttaan, jotta sen velat vähenisivät ja myös takaajien vastuu pienenisi sen myötä. Katainen tullee jollain lailla toimeen neuvotteluissa näitten ehtojen kanssa, jos nuo ehdot eivät ole edes ehdotuksia, vaan Suomen "esityksiä", kuten EU:n talouskomissaari Olli Rehn tulkitsi

Tämän hetken katsannossa koko Suomen kiihkeä Portugali-keskustelu on muuttunut jollakin tapaa jälkijättöiseksi. Portugalia huomattavasti suuremmaksi huolenaiheeksi on noussut jo kertaalleen pelastetun Kreikan valtiontalous.

EU:n tuoreet taloustilastot kertovat, että Kreikan talous on palaamassa kasvu-uralle. Nousu on tosin pientä, alle prosentin tasoa, mutta nousua kuitenkin. Maan todellinen ongelma on sen valtaisassa velkataakassa. Yli 300 miljardin euron julkinen velka on suhteellisesti suurin koko EU:ssa, ja valtiolta loppuvat yksinkertaisesti konstit lainojen lyhennyksiin ja korkojen maksamiseen.

Koko unionin on pakko pohtia vakavasti syntynyttä tilannetta, eikä olisi ihme, jos Kreikka veisi näin päähuomion Portugalilta alkuviikon neuvonpidoissa.

Uusien tilastojen mukaan talous on kasvussa Kreikan lisäksi liki koko unionin alueella. Suomi ei kuulu valitettavasti reippaisiin tiennäyttäjiin, vaan meidän on iloittava naapureittemme menestyksestä. Baltian pienten tasavaltojen Viron ja Liettuan talouskasvu on ollut näet unionin ripeintä. Erityisen merkittävää on, että Saksa porskuttaa reippaasti eteenpäin. Keskimääräistä paremmin menee nyt myös Ranskassa ja uhanalaiseksi luullussa Espanjassa.

Mitä nopeammin EU-maat saavat taloutensa kasvamaan, sitä paremmin jaksaa unioni kantaa historiallisen suureksi paisuneen velkataakkansa. Mitään ihmeparannusta on kuitenkin turha toivoa.

EU hoitelee yhteisiä velkojaan monen monituista vuotta eteenpäin, ja siinä sivussa vielä kukin jäsenmaa omiaan.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.