Vallankäyttäjillä on väliä

Ihan sama. Näin tapaavat lapset vastata kysymykseen, tarjotaanko aamupöydässä puuroa vai velliä. Eipähän heille taida kelvata joskus kumpikaan.

Ihan sama. Näin tuntuvat myös ajattelevan turhan monet täysi-ikäiset kansalaiset parin viikon kuluttua pidettävien europarlamenttivaalien edellä. Bryssel on kaukana, ja eurooppalaiset puhuvat kieliä, joita ei tavan suomalainen tahdo ymmärtää.

Ihan sama. Näin tuntuvat liian monet suomalaiset ajattelevan kohta kaikissa muissakin vaaleissa. Nukkuvien puolue on ollut ylivoimaisesti suurin puolue jo vuosien ajan ilman, että se olisi kuitenkaan saanut yhtään edustajaansa eduskuntaan tai erilaisiin valtuustoihin.

Mutta onko se ihan sama, äänestääkö vai jättääkö äänestämättä ja luopuu näin vapaaehtoisesti tärkeimmästä kansalaisoikeudestaan?

Ei ole. Sen kuuli erinomaisen selvästi vaikkapa eduskunnan tiistaisesta täysistunnosta, jossa käsiteltiin lääkelaitoksen alueellistamista.

Sirpa Asko-Seljavaaran ja muiden etelän kokoomukselaisten kansanedustajien tylyt puheet Kuopiota kohtaan eivät enää yllätä, niihin on totuttu. Onneksi puolueen puheenjohtaja Jyrki Kataisella on rohkeutta toimia lääkelaitoksen alueellistamispäätöksen takuumiehenä puolueessaan.

SDP:n kansanedustajienkin joukossa on suuri liuta niitä, jotka haluaisivat keskittää suomalaisen elämänmuodon muutamiin suuriin kaupunkeihin.

Tiistain lääkelaitoskeskustelussa särähti ikävästi sydämeen, kun myös Kuopion omana tyttönä pidetyn Päivi Lipposen piti yhtyä lääkelaitoksen siirtopäätöksen arvostelijoihin, vaikka itse eduskuntakeskustelussa ei pitänyt edes ottaa enää kantaa laitoksen sijaintipaikkaan. Nythän piti puhua enää vain siitä, mitä toimintoja Kuopioon tulevaan laitokseen sijoitetaan.

Huonoa on ollut perinteisesti vihreittenkin ymmärrys maakuntia kohtaan, eikä ymmärrys taida juuri parantua, kun puolueen pohjoiskarjalainen puheenjohtaja Tarja Cronberg luopui tehtävistään ja hänen tilalleen tuli Helsingin kovan vihreän ytimen edustaja Anni Sinnemäki.

Mutta yksi ihmettelevä kysymys: miksi maakuntia edustava oululainen perusvihreä Erkki Pulliainen liittyi Kuopiota mollaavien ja Helsinkiä ylistävien kansanedustajien sekakuoroon? Olisiko Pulliainen puhunut tiistaina eduskunnan pöytäkirjoihin samanlaisia manausloitsuja, jos hallitus olisi päättänyt sijoittaa lääkelaitoksen Kuopion sijasta Ouluun?

Politiikka on yhteiskunnallista vallankäyttöä ja sen myötä myös taloudellista valtaa. Sen vuoksi ei ole "ihan sama", millaisia ministereitä on hallituksessa tai millaisia suomalaisia europarlamentaarikkoja Brysselin ja Strasbourgin parlamenttitaloissa.

Joskus vanhaan hyvään Kekkosen aikaan maakuntien ihmiset saattoivat luottaa siihen, että presidentti arvovallallaan runnasi ratkaisuja, jotka edesauttoivat maakuntien taloudellista ja henkistä elvytystä. Mauno Koiviston aikana tuota mahdollisuutta ei enää ollut, ei ole ollut hänen jälkeensäkään eikä taida olla tulevaisuudessakaan.

Kansan antama valta on siirtynyt Suomessa valtiosääntöuudistusten myötä vahvoille enemmistöhallituksille ja sen yksittäisille ministereille. Savon ja muiden maakuntien onneksi sosiaaliministerinä on nyt vahvatahtoinen turkulainen Liisa Hyssälä eikä esimerkiksi vahvatahtoinen helsinkiläinen Sirpa Asko-Seljavaara.

Keskustan kannatus nousi Paavo Lipposen kahden sinipunahallituksen aikana valtakunnallisesti jopa puolella, 25 prosentin tuntumaan. Lukuisissa maaseutukunnissa puolue saavutti jopa yksinkertaisen enemmistön. Näin siksi, että keskusta koettiin maakunnissa ainoaksi todelliseksi poliittiseksi vaihtoehdoksi.

Viime gallupeissa puolue on palannut parin vuosikymmenen takaisiin kannatuskuluihinsa. Sen myötä ovat virinneet nyt myös spekulaatiot sinipunan paluusta vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen, kun kokoomus ja demarit jyräävät keskustan ohi.

Vanhoja ei pitäisi muistella. Siitä huolimatta pitää kuitenkin kysyä, olisiko sinipunahallitus maakuntien kannalta parempi vaihtoehto kuin tämä nykyinen?

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.