Valoa kaikille

Oho, kaveri sanoi. Jatkoi, että tästä ei tule taaskaan mitään.

Hän seisoi pihamaalla puhumassa kännykkään, mutta ei keskittynyt riittävästi. Kärpänen se kai oli, joka sai hänet kääntämään päätään, eikä puhelun katkeamiseen Suomen suvessa enempää tarvita. Ei vaikka näytössä vilkkuisi kolmegee.

Pitää keskittyä, jalkautua, etsiä maastosta sopivan avara paikka ja odottaa oikeaa hetkeä. Silloin Suomi on uuden teknologian mallimaa myös suurten taajamien ulkopuolella. Ääni kuuluu.

Oikeiden hetkien välillä Suomen maaseutu on sitä, mitä ICT-piireissä kutsutaan promisewareksi. Promiseware tarkoittaa lupauksia, joista jokin osa saattaa joskus toteutua. Jollakin tavalla.

Joskus puhelu ei katkea. Langaton nettiyhteys saattaa toimia etenkin sellaisina vuorokaudenaikoina, jolloin naapurit ovat nukkumassa. Aamuyöllä kello neljä onkin erinomainen aika hoitaa asioita verkossa. Kun nettiyhteys toimii, kaikki sujuu.

Kun yhteys ei toimi, kaikki tökkii. Se tuntuu täsmälleen samalta kuin sähkökatko tai kääntösillan juuttuminen auki.

Suomessa asuu miljoonia ihmisiä alueilla, joilla tietoyhteiskunnan sillat ovat poikki koko ajan tai vähän väliä, päivästä ja vuodesta toiseen. Vaikein tilanne on niillä, joiden ympäriltä vanha puhelinlankaverkko on keritty rullalle ja viety pois.

Kuparista puhelinlankaa pitkin tieto liikkuu jotenkuten. Pankkiasiat ja sähköpostin pystyy hoitamaan ja kevyitä tiedostoja lataamaan. Hitaasti, mutta melko varmasti.

Silloin kun yhteys jää maston varaan, elämä muuttuu. Tuuri ratkaisee, kuuluuko kännykkä vai ei. Videokokousyritykset päättyvät nolosti. Mokkula syö miestä ja naista.

Ei ole ihme, että monilla Savon kulmilla tulevien laajakaistahankkeiden toteutumista odotetaan yhtä hartaasti kuin maantietä sata vuotta sitten. Tai sähköjä 1950-luvulla.

Pohjimmiltaan kysymys onkin samasta: tiestä, joka avaa yhteyden palveluihin ja toisiin ihmisiin. Tekniikasta, joka tuo tiedon lähelle ja leikkaa monet välimatkat olemattomiksi.

Suomi ei ole enää uuden teknologian mallimaa, mutta onneksi jotain tapahtuu. Neljän vuoden kuluttua lähes jokaisen kansalaisen pitäisi saada satamegainen tietoliikenneyhteys melkein kotiovelleen. Hallitus päätti kolme vuotta sitten, että 2015 mennessä tarjolla on "laajakaista kaikille".

Satamegainen kiinteä linja tarkoittaa samaa kuin paljon. Se on noin sata kertaa parempi kuin pätkivä mokkulayhteys.

Tietoverkon kautta voi paitsi maksaa laskut, myös näyttää nilkkaan noussutta kyhmyä lääkärille. Voi katsoa televisiota ja elokuvia ja osallistua kotona ulkomaisen yliopiston luennolle. Voi seurata lapsenlapsen ensiaskeleita, ohjata kotieläimiä ja tehtaan tuotantoa, valvoa kesämökkiä tai sairaan omaisen tilaa. Ja tietenkin - hoitaa kaiken byrokratian.

Edessämme siintää siis paljon hyvää. Toistaiseksi yhteystekniikka on pitemmällä kuin yhteiskunnan palvelujen verkkototeutukset, mutta muutaman vuoden sisällä tilanne muuttuu. Silloin ne, jotka ovat jääneet laajakaistayhteyksien ulkopuolelle, ovat oikeasti syrjässä.

Valokuituun perustuvan laajakaistan rakentaminen on käynnistynyt Savossa jo monen kunnan alueella.Valitettavasti kuidun tuominen kotiovelle tarkoittaa usein myös myös sitä, että sattuma sanelee verkkoon kiinnittymisen hinnan. Esimerkiksi Savon Kuidun alueella liittymän etäisyys runkoverkosta voi nostaa hintavaihtelun lähes 10.000 euroon. Monelle mukaan lähtemisen kynnys saattaa olla tässä.

Maaseudun laajakaistatalkoisiin tarvitaankin nyt paitsi julkista rahaa ja kuntien aktiivisuutta, myös lujaa yhteishenkeä. Tämä on tehtävä, joka pitää hoitaa. Ongelmiin pitää keksiä luovia, paikallisia ratkaisuja. Loppukäyttäjiä pitää kuunnella. Osaamista maaseudulta kyllä löytyy, se on nähty talkootöissä ja osuuskunnissa kautta sukupolvien.

Tietoverkkoihin pääsy ei toistaiseksi Suomessa kuulu kansalaisten subjektiivisiin perusoikeuksiin, vaikka pitäisi. Siksi se oikeus on itse otettava.

Kirjoittaja on Savon Sanomien

uutispäällikkö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.