Valomeri haudoilla

Moni kirkko on nykyisin kylmillään talvisaikaan, kun köyhtyneillä seurakunnilla ei ole varaa pitää isoa rakennusta lämpimänä läpi vuoden muutaman harvan sanankuulijan vuoksi. Vain yhtenä päivänä tai iltana joulukuussa seurakuntalaiset havahtumat lähtemään kotikirkkoonsa, kun kokoonnutaan laulamaan yhdessä kauneimpia joululauluja.

Pimeät kirkot eivät kuitenkaan todista, ettei suomalaisilla ole enää isompaa kaipuuta tuonpuoleisten asioiden ajatteluun. Viimeistään marraskuun alun vainajain muistopäivästä lähtien suomalaiset ovat ryhtyneet sytyttämään viikonloppuisin kynttilöitä omaistensa haudoille. Todellinen sesonkiaika alkaa haudoilla tänään ensimmäisenä adventtina ja huipentuma koetaan joulunpyhinä.

Kylmää sisällä kirkossa, elävää valoa ulkona haudoilla. Sivusta katsoen tällainen asiaintila tuntuu tietenkin varsin omituiselta. Nykymaailmassa yksittäistä ihmistä ei voi pakottaa yhteen kaavaan, vaan jokaisen on annettava valita itse tapansa, miten hän kristillisiä tapojaan vaalii.

Kuolleet eivät puhu, mutta hiljainen hetki heidän muistopaatensa ääressä ei pahaa kenellekään elävälle. Kynttilöitä sytyttämällä voi osoittaa kiitollisuuttaan menneille polville, mutta myös korvata niitä laiminlyöntejä, joita tuli tehdyksi lähiomaisten elinaikana.

Joskus historian hämärässä suomalaiset lienevät kokoontuneet iltaisin yhteisten leirinuotioitten ääreen. Ehkäpä kynttilämerenä loistavat hautausmaat ovat jonkinlainen muistuma noista muinoisista ajoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.