Valvojille tulossa valvojia tiedustelulakipaketissa

Kansalaisia, poliitikkoja ja oikeusoppineita puhuttavan tiedustelulakipaketin korjattu luonnos julkistettiin perjantaina. Tiedusteluvaltuuksien käytön edellytyksiä on edelleen tarkennettu ja tiukennettu lausuntokierroksella saadun palautteen pohjalta. Pakettia on hiottu sisäministeriössä, puolustusministeriössä ja oikeusministeriössä siviili- ja sotilastiedustelun sekä perustuslaillisuuden näkökulmista.

Huolellinen valmistelu on ollut tarpeen, sillä uudet lait edellyttävät muutosta perustuslakiin kirjattuun yksityisyyden suojaan. Tiedonhankinnan lisääntyessä keskeinen huoli kohdistuu aina perusoikeuksiin. Käsillä olevassa luonnoksessa on nostettu tiedustelun kynnystä viemällä se suurelta osin tuomioistuimen päätösten taakse.

Samalla on hälvennetty pelkoa, että valvojat jäisivät vaille valvojaa. Lähtökohtaisesti Suojelupoliisin on hankittava tiedusteluun etukäteen lupa Helsingin käräjäoikeudelta. Supoa seuraa lisäksi täysin uusi viranomainen eli tiedusteluvaltuutettu toimistoineen. Valtioneuvoston nimittämästä viranomaisesta on tulossa varsinainen kansallisen turvallisuuden avainhenkilö. Valtuutetulla on hallussaan kattava kokonaiskuva uhista, sillä Supon on tehtävä hänelle ilmoitus kaikesta tiedustelutoiminnasta.

Perusoikeuksia koskevien uhkakuvien maalailussa tiedustelulakien on pelätty johtavan kansalaisten massavalvontaan. Tällaista ei esitetä eikä ole esitetty aiemminkaan. Valvonta on aina kohdennettua.

Supon perustelutaakkaa tuomioistuimelle on edelleen lisätty. Esimerkiksi pelkkä viittaus terrorismin riskiin ei riitä, vaan uhka ja tiedustelun kohde on yksilöitävä. Käräjäoikeuden kautta toimiminen tuo väistämättä oman jäykkyytensä. Onkin tärkeää, että prosessia on porrastettu uhan luonteen mukaan. Esimerkiksi peitelty tiedonhankinta vakoiluepäilyssä ei edellyttäisi tuomioistuimen lupaa.

Kansalaisen oikeus saada tietoa itseensä kohdistuvasta tiedustelusta ei ole ehdoton. Lakiesityksen taustalla on Sveitsin malli, jossa kysyjälle kerrotaan muutaman vuoden viiveellä, onko häneen kohdistunut tiedonhankintaa (Helsingin Sanomat 9.12.). Vakavan kansallisen turvallisuusuhan tapauksessa voidaan kuitenkin lykätä ilmoitusta tai jättää se kokonaan tekemättä. Porrastus on välttämätöntä, jottei tiedustelu vesity alkuunsa. Esimerkiksi terroristiverkostojen jäljittäminen pysähtyisi ensimmäiseen soluun, jos se saisi heti tiedon tarkkailusta.

Hallitus ajaa lakipaketin edellyttämää perustuslain muutosta kiireellisesti, mikä vaatii eduskunnan viiden kuudesosan enemmistön. Poliittisessa retoriikassa menettely on yhdistetty tarkoitushakuisesti kiirehtimiseen. Turun puukkoisku kesällä toki ajankohtaisti keskustelun terrorismin ehkäisystä, mutta vastuulliset poliitikot ja viranomaiset ovat toki pohtineet pelisääntöjä jo paljon aikaisemmin.

Korjattu luonnos onkin mietitty kokonaisuus, jossa perusoikeudet ja kansallinen turvallisuus on saatettu varsin kohtuulliseen tasapainoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Ovatko kaikki lajit urheilua?

Pohjois-Savo on vahva urheilumaakunta

Toinen aalto ei enää yllättäisi suomalaisia

Junttia vituttaa väärässä paikassa, nössöä ei ollenkaan

Eläinten hyväksikäyttö johtaa kulkutauteihin

Juntti käyttää väärässä paikassa

Monipaikkamaalainen kaupungissa

Korona muuttaa työelämän käytäntöjä

Poliisin toimintavalmius riippuu resursseista

Vaka vanha Matti Vanhanen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.