Valvontaa syytä tehostaa

Metsähallitus kertoo tehostavansa kalastuksenvalvontaa Koillismaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla kuluvan kesän ja alkusyksyn aikana. Esimerkiksi Kainuussa on jo aloittanut työnsä kaksi päätoimista kalastuksenvalvojaa, jotka tekevät työtään vakinaisten erätarkastajien ohjauksessa.

Kainuussa ja Koillismaalla Metsähallitus valvoo valtion vesien lisäksi myös yksityisvesiä. Metsähallitus on sopinut asiasta kalastusalueiden kanssa.

Valvontaa olisi syytä tehostaa myös muualla Suomessa. Mittavasta tiedotus- ja valistuskampanjasta huolimatta esimerkiksi pyydyksien lainmukaisessa merkitsemisessä on melkoisia puutteita.

Viime vuonna tuli voimaan kalastuslain muutos, joka koski juuri pyydysten merkitsemistä. Pyydykset pitää pääsääntöisesti merkitä 1,2 metrin korkeudella olevilla lipuilla. Pienempi merkki riittää, jos pyydykset ovat vesistössä, jossa varmuudella ei ole vesiliikennettä.

Toistaiseksi laiminlyönneistä on selvinnyt huomautuksella, mutta nyt pyydyksiä ainakin Pohjois-Suomessa ryhdytään korjaamaan pois, jos niitä ei ole merkitty lain edellyttämällä tavalla.

Niin pitäisi toimia myös muualla. Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että tyhjillä mehukanistereilla merkityt pyydykset eivät muuten vähene.

Pyydysten merkitseminen lipuilla ei ole suuri vaiva, mutta sen avulla välttyy monelta harmilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.