Vanha koira ei opi uusia temppuja

Viron tasavallan presidentti Toomas Hendrik Ilves on muistellut lähettiläsaikaansa Washingtonissa 1990-luvun loppupuolella. Suomalainen kollega otti asiakseen ehdottaa, että Viro noudattaisi Venäjän suhteen samanlaista politiikkaa kuin Suomi, jolla on "paljon kokemusta kahdenvälisistä suhteista".

Tahditonta puhetta virolaisille, joilla sentään on kokemusta miehityksestä, kyydityksistä ja murhista, toisin kuin suomalaisilla.

Sota-ajan kokeneet suomalaiset muistelevat sen ajan Ruotsia sekavin tuntein. Niin kauan kun sotaonni oli Saksalle myönteinen, Suomi sai ymmärrystä osakseen, mutta jatkosodan lopulla tilanne muuttui. Ruotsista alkoi tulla alentuvan ystävällisiä neuvoja siitä, miten Suomen pitäisi alistua Neuvostoliiton ja sen kanssa liitossa olleiden länsivaltojen "oikeutettuihin vaatimuksiin".

Kun muistissa oli virallisen Ruotsin viileä suhtautuminen Suomen avunpyyntöihin talvisodan aikaan, kuninkaallinen jälkiviisaus, joka jatkui sodan jälkeen, tuntui vielä pahemmalta.

Suomi menettelee samoin tämän päivän Viron kanssa. Osa suomalaisista on aidosti virolaisten tukena, mutta yllättävän moni tarjoaa sukulaiskansalle päiväysvanhoja neuvoja. Tyyli on tässäkin tapauksessa alentuvan ystävällinen, joissakin tapauksissa jopa karkea.

Eräät turvallisuuspolitiikan keskustelijat menevät refleksinomaisesti Venäjän puolelle, oli kysymys asetettu miten tahansa. Nämä laatikaiset ja virmavirrat osaavat vielä vanhanakin antaa tassua Pavlovin koiran tapaan, kun ovat sen nuorena oppineet.

Oma presidenttimme liittyi taannoin tähän joukkoon. Tarja Halonen pahoitteli, että eräiden maiden "postsovjeettinen trauma" saa ne käyttäytymään tietyllä tavalla.

Virolla oli vaihtoehtoja Uusimmassa Kanava-lehdessä (8/2008) presidentti Ilves pohdiskelee upeassa esseessään itsenäisen Viron tekemiä ratkaisuja ja niiden arvopohjaa.

"Lennart Meren ja häntä ympäröineiden nuorten ihmisten visio Virosta mahdollisimman länsimaisena demokratiana ja vapaana valtiona, Naton ja Euroopan unionin jäsenenä, ei alkujaan ollut lainkaan niin itsestään selvä valinta kuin jälkikäteen tarkasteltuna voisi kuvitella", Ilves kirjoittaa ja ryhtyy pohtimaan vaihtoehtoja.

Ensimmäiseksi hänelle tulee mieleen tutunnäköinen neutraali pragmaattinen pikkuvaltio, jonka nimeä ei mainita, mutta jonka linja "kulminoituu parhaimmassa tapauksessa puolittaiseen itsenäisyyteen ja nordstreamiläisyyteen, pahimmassa taas kaikki on kaupan -valtiofilosofiaan".

Koska Suomi aikoinaan "jäi yksin", se noudattaa matalan profiilin politiikkaa, mutta täsmälleen samasta syystä Viron on Ilveksen mukaan ulkopolitiikassaan "äärimmäisen vaikeaa, suorastaan mahdotonta luopua solidaarisuudesta sellaisia valtioita kohtaan, joissa nämä arvot ovat uhattuina".

Mainitsematta sanaa geopolitiikka Ilves kiinnittää huomiota Ruotsin ja Suomen puolueettomuuspolitiikan eroihin. Molemmat maat ovat jättäytyneet Naton ulkopuolelle, mutta Ruotsi pitää ulkopolitiikassaan korkeata moraalista profiilia, kun sen sijaan Suomessa arvopohjaisen ulkopolitiikan tukeminen on sodanjälkeisen ulkopolitiikan perinteen takia "usein hankalaa".

Ilves tunnustaa avoimesti "demokratiavajeen", joka vallitsi sotia edeltäneessä Viron tasavallassa. Juuri siksi uuden Viron ulkopolitiikan yhdeksi peruslähtökohdaksi valittiin demokratian juurruttaminen.

Tästä johtuu, että Ilves haluaa Viron ulkopolitiikan olevan mahdollisimman arvopohjainen. "Tukemme demokratialle, markkinataloudelle, oikeusvaltiolle ja niin edelleen edustaa täsmälleen samaa pragmaattista ja tosiasiat tunnustavaa lähestymistapaa kuin eräiden muiden maiden valitsema vaikeneminen vahvan naapurin edessä."

Venäläinen demokratia? Ilves muistelee tuntoja länsimaissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. "Uskottiin, että postideologinen Venäjä on päässyt eroon kommunismista, totalitarismista, autoritaarisuudesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Uskottiin, että on vain ajan kysymys, kun Venäjä muuttuu Ranskan tai Britannian kaltaiseksi liberaaliksi, demokraattiseksi eurooppalaiseksi markkinatalousmaaksi, joka ei painosta naapureitaan, saati hyökkää niihin."

Taaskaan Ilves ei mainitse Suomea nimeltä, kun toteaa, että kuva viattomasta ja hampaattomasta, väärin ymmärretystä ja demokraattisesta Venäjästä levisi EU:ssa tehokkaasti, sillä "toiveajattelijoita oli yhteiskunnan kaikilla tasoilla, valtionpäämiehiin saakka, pohjolasta Välimerelle asti".

Suomi naamioi reaalipolitiikkansa edelleen toiveajatteluun. Virallinen Suomi uskottelee kansalaisille, että Venäjä on kehittymässä demokratiaksi ja kansalaiset teeskentelevät uskovansa puheet, koska muuten jouduttaisiin keskustelemaan tosiasioista ja tekemään niistä johtopäätöksiä.

Puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö, kenraaliluutnantti Matti Ahola tiivisti tunnelmat äskettäin (Savon Sanomat 20.10.08) näin: "Vältettiin kannan muodostaminen [Georgian sodasta] tietoisesti, kun oli Venäjästä kyse."

Säilyykö arvopohja? Näinä aikoina koetellaan koko länsimaisen elämänmuodon oikeutusta ja kestävyyttä. EU rakentuu yhteisille arvoille ja käsitykselle, että kaikki käytännön ongelmat on ratkaistava neuvottelemalla tai määräenemmistöllä. Demokraattiset valtiot eivät sodi keskenään.

Ilveksen mukaan Nato ja EU ovat eläviä instituutioita, jotka on pidettävä hengissä, jotta myös pienimmät kansakunnat pysyisivät hengissä. Se ei onnistu, jos yhteiset periaatteet ovat kahdenvälisessä politiikassa kaupan.

- Onko Euroopan ja Naton arvopohjaisella ulkopolitiikalla tulevaisuutta, Ilves kysyy. - Eikö pragmatismi yhtä valtiota (Venäjää) kohtaan ole omiaan haurastuttamaan arvopohjaista ulkopolitiikkaa muissa ulkosuhteissa?

Suomi on yksi Ilveksen tarkoittamista "pragmaattisista" valtioista. Olemme virallisesti sitoutuneet noudattamaan yhteisiä eurooppalaisia arvoja, mutta kahdenvälisissä suhteissa Venäjän kanssa meillä on myös kylmän sodan aikana karaistunut valmius livetä rintamasta, jos kansallinen etu sitä tuntuu vaativan.

Hyvä niin, sillä "valtioilla ei ole pysyviä ystäviä, niillä on vain pysyviä intressejä", kuten lordi Palmerston on lausahtanut. Suomen mallissa on myös ollut tapana hakea myötätunnon kohteet sellaisista "demokraattisista" maista kuin Pohjois-Vietnam, Nicaragua ja Kuuba.

Mikään meidän intresseistämme ei kuitenkaan vaadi virallista Suomea ja yksityisiä kansalaisia antamaan alentuvia neuvoja Virolle, joka on henkiinjäämistaktiikakseen pragmaattisuuden sijasta päättänyt valita länsimaisten arvojen korostamisen.

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (sd.).

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kahdet tärkeät vaalit ajoittuivat liian lähekkäin

Mökkeily ei hiivu vaan muuttaa muotoaan

Lisää liiketoimintaosaamista

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Härskit myyjät kodeissamme

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.