Vanhemmilla iso vastuu

Viritettyjen mopojen määrä on jälleen kasvanut liikenteessä (Savon Sanomat 12.7.). Ilmiö on tuttu myös aiemmilta kesiltä. Viranomaiset pyrkivät parhaansa mukaan kitkemään lainvastaisia kulkupelejä teiltä. Tämä työ ei ole helppoa. Laittomuuksiin puuttuminen on haasteellista muun muassa siksi, että useissa tapauksissa nuoren mopoilijan vanhemmat ovat hyväksyneet ajoneuvon virittämisen. Tai nuoren isä on ollut jopa virittämässä mopoa.

Tuntuu käsittämättömältä, että jotkut lasten vanhemmat myötävaikuttavat mopon saattamiseen sellaiseen kuntoon, että nuoren riski joutua onnettomuuksiin kasvaa oleellisesti. Viritetyllä mopolla ajaminen on hengenvaarallista, kun nuorelta kuljettajalta puuttuu kokemus. Hänen ajotaitonsa on usein vaatimaton. Myös asenne muita teillä kulkijoita kohtaan on usein heikko.

Mopojen viritys on jokakesäistä urheilua, joka pitää saada loppumaan. Avainasemassa ovat nuorten vanhemmat, jotka tietävät, missä kunnossa ajopeli on. Lainvastainen mopo aiheuttaa ajajalleen ja muille liikenteessä liikkujille loukkaantumis- tai jopa hengenvaaran. Kun mopoilija kärähtää liikenteessä viritetyllä mopolla, niin taloudelliset sanktiot ovat tuntuvat. Jo tämän luulisi olen tehokas pelote.

Valitettavasti nykyiset sanktiot eivät kaikille riitä. Siksi yhteiskunnan on syytä harkita tehokkaampia keinoja. Olisiko mopon ottaminen valtiolle yksi keino? Vai tulisiko kehittää järjestelmä, joka takaisi nykyistä tehokkaammin vuorovaikutuksen luomisen lakia rikkoneen mopoilijan, tämän vanhempien ja viranomaisten välille?

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.