Varautumisen vuoksi uhkia on listattava ja analysoitava

Viime lauantaina tuli julki puolustusministeriön turvallisuuskomitean asettaman asiantuntijaverkoston työpaperi (Helsingin Sanomat 28.10.). Siitä tehty juttu kertoi Suomen varautuvan Venäjän vaalivaikuttamiseen. Maanantaina Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) järjestämässä ensimmäisessä presidentinvaalitentissä presidentti Sauli Niinistö lyttäsi ”trollausta ehkäisevän komitean asiantuntijaporukan” listan uhista hyväksi esimerkiksi trollauksesta.

Trollauksella tarkoitetaan tahallista ärsyttämistä tai ristiriitojen synnyttämistä. Asiantuntijoiden listaamien uhkamahdollisuuksien luettelo mahdollisista tavoista vaikuttaa vaaleihin ei olisi sisältänyt mitään erityisen kuohuttavaa, jos listalla ei olisi ollut salamurhaa ja terrori-iskua. Presidentin tyly suhtautuminen listaan selittyneekin juuri niiden mainitsemisella, mikä on ymmärrettävää.

Presidentin tokaisu osoittaa toisaalta myös sen, että ajat ovat muuttuneet ja nimenomaan Venäjän suhteen. Jälleen on tullut aika, jolloin johtavien poliitikkojen on viisasta tarkasti miettiä, mitä, miten ja milloin sopii ulko- ja turvallisuuspolitiikasta Venäjää koskien lausua ja sopiiko lausua mitään.

Suomen ulkopolitiikkaa johtavat tai sen johtopaikoille pyrkivät voisivat tosin pitää varansa reaktioissaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevan keskustelun kulttuuri on nimittäin yhä taannutettavissa sille liturgisten tyhjänpäiväisyyksien tasolle, josta se on vähä vähältä irtaantunut sitten syksyn 1981 eli presidentti Urho Kekkosen yli 25 vuotta kestäneen valtakauden jälkeen.

Vielä 1980-luvulla presidentti Mauno Koiviston aikana oli ilmassa silloiseen Neuvostoliittoon kohdistuvaa todellista arkuutta, joka vaikutti julkisen keskustelun sanavalintoihin. Osaltaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta (YYA) nuotitti voimakkaasti sitä, miten kuuluu sanoa, jos ylipäätään on tarvetta jotakin julkisesti sanoa.

Turvallisuuskomitea laatii joka vuosi Yhteiskunnan turvallisuusraportin, joka esitellään tasavallan presidentille ja ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Se on raportti, jossa uhkia on analysoitu ja pantu järjestykseen, mutta se ei luonnollisestikaan ole julkinen asiakirja.

Kun nyt julkisuudessa puhuttiin turvallisuuskomitean raportista, todellisuudessa kyse oli työpaperista eli kokoelmasta asiantuntijoiden näkökulmia, joita on tarkoitus hyödyntää varsinaisessa viranomaisarviossa. Työpaperi ei siis sisältänyt minkäänlaista analyysia. Siinä mielessä uhkaluetteloa oli tarpeetonta kauhistella. Eihän uhkia voi punnita tai saati miettiä varautumista niihin, jos ei tiedä, mitä punnita tai mihin varautua.

Sitä paitsi on pelkästään realismia varautua siihen, että Venäjä yrittää vaikuttaa vaaleihin, vaikka se epätodennäköistä onkin. Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin Venäjä mitä ilmeisimmin sotkeutui, mikä on nyt maailmanlaajuisesti kauhisteltavissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Kolmen lapsen politiikkaan

Kusti ei voi polkea paikallaan

Ihmisoikeussopimuksen rikkomus häpeä Suomelle

Vasemmistoliiton pitää keksiä parempaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.