Vasemmistoliiton pitää keksiä parempaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson hehkutti perjantaina kolmen vuoden puoluekokouskauden onnistumisia poliittisessa tilannekatsauksessaan puoluekokoukselle Kuopiossa. Mikäpä oli hehkuttaessa, sillä puolueella on takanaan komeasti voitetut kevään eduskuntavaalit, jolloin puo-
lueen kannatus kasvoi kansanedustajien määrä kasvoi neljällä ja on nyt 16.

Puolueella on kuitenkin pulma. Se on jumiutunut noin kahdeksan prosentin puolueek-
si. Ilmastopolitiikassa, maahanmuuttokysymyksissä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajana äänestäjillä on runsaasti samanmielisiä vaihtoehtoja. Puolue ei ole kyennyt profiloitumaan vaihtoehdoksi.

Puolueessa on tiedostettu, että jotakin uutta pitää keksiä, jos aikoo pärjätä polarisoituneessa poliittisessa keskustelussa. Valmiutensa retorisella tasolla Andersson siihen osoitti, kun hän nimitti johtavan oppositiopuolueen kannattajia mersupersuiksi.

Työelämäkysymyksissäkin pitäisi löytää jotakin aidosti uutta sanottavaa. Esimerkiksi Postin yt-neuvotteluissa on aineksia, joiden voisi kuvitella nostattavan juuri vasemmistoliiton kannatusta. Tosin silloin puolueella olisi joutaisi olla muutakin lausuttavaa kuin vain että ”työehtoshoppailu ei ole hyväksyttävää” kuten Andersson totesi perjantaina.

Esimerkiksi puoluejohdosta on kadonnut käytännön työelämäosaamista, josta aikaisemmin huolehtivat ay-aktiivit. Puolueen kannalta vaikeaksi tilanteen tekee se, että nousevassa vasemmistovaikuttajien sukupolvessa on jopa ay-vastaisuutta. Feminismi ja ilmastoaktivismi syrjäyttävät vanhoja teemoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Luottamus on kivijalka

Tullin ansiosta netistä tuli turvaton huumekauppiaille

Politiikassa on hyvä muistaa käytöstavat

Kotitöitten lumo

Suomen niemen pesänjakajat

Itsenäisyyspäivänä on hyvä ammentaa oppia historiasta

Hurskastelu ei kitke väkivaltaa kaukaloista

Suomi on yhä EU:n puheenjohtajamaa

Roskia ja hirsiä

Tyytyväisten oppilaiden osaaminen huolestuttaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.