Vasta ensimmäinen askel

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on selkeä kanta hengelliseen väkivaltaan: sitä ei pidä suvaita. Hengelliseksi väkivallaksi kirkko määrittelee muunmuassa uskonnollisen pelottelun tai syyllistämisen.

Määritelmä on kohtalaisen väljä ja sen perusteella joku voisi nimittää hengelliseksi väkivallaksi jokasunnuntaisia saarnoja, joilla papit herättelevät seurakuntalaisten synnintuntoa. Niistä on kuitenkin pitkä matka hoitokokouksiin, joita kirkon sisällä toimivan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä todistetusti vielä 1970-luvulla järjestettiin. Joidenkin tietojen mukaan kokouksia järjestetään edelleen, vaikka herätysliikkeen johto sen kiistääkin.

Suhtautuminen hoitokokouksiin on ollut ristiriitaista myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä. Suuri osa liikkeeseen kuuluvista korostaa kokousten sielunhoidollista merkitystä. Osa on kokenut ne kuitenkin painostukseksi ja suoranaiseksi hengelliseksi väkivallaksi. Näin ovat kokeneet varsinkin ne, jotka kokousten seurauksena on eristetty tai kokonaan erotettu heille tärkeästi herätysliikkeestä.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto on nyt ensimmäisen kerran pahoitellut hoitokokouksissa tapahtunutta hengellistä väkivaltaa. Kyseessä on oikea ja tärkeä askel. Jos ihmiset ovat kokeneet, että heille on tehty vääryyttä, sitä pitää pyytää anteeksi.

Pelkkä pahoittelu ei kuitenkaan riitä. Herätysliikkeen johdon on myös huolehdittava, että vahingollisiksi myönnetyt käytännöt on kitkettävä kokonaan pois.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.