Vastuullisuus voitti

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan palkansaajajärjestöt yllättivät viime viikon lopulla. Jo kertaalleen katkenneet neuvottelut uudesta työ- ja virkaehtosopimuksesta aloitettiin uudelleen ja perjantaina iltapäivällä päästiin neuvottelutulokseen. Se on vielä tällä viikolla hyväksyttävä järjestöissä, mutta todennäköisesti ongelmia ei tule.

Neuvottelujen eteneminen myönteiseen päätökseen osoitti, että kuntien palkollisia edustavissa järjestöissä on vastuuntuntoa. Pitkin viime syksyä esitettiin arvioita, että nimenomaan kuntasektorilla uuteen sopimukseen on kaikkein vaikeinta päästä. Arviot eivät pitäneet paikkaansa.

Kivi kengässä oli hoitajien Tehyn sopimus, joka jo tämän vuoden alussa antoi tehyläisille 1,3 prosentin korotuksen. Saman verran saavat nyt uuden sopimuksen myötä muut tehyläisten kanssa samaa työtä tekevät kuten perus- ja lähihoitajat.

Muut ammattiryhmät joutuvat tyytymään pienempiin korotuksiin. Esimerkiksi teknisten ja tuntipalkkaisten työntekijöiden palkkoja korotetaan helmikuun alusta alkaen vain 0,4 prosenttia.

Tänä vuonna uuden sopimuksen kustannusvaikutus on 0,9 prosenttia. Koko palkkasumma on noin 200 miljoonaa euroa. Useimpien kuntien talous kestää korotukset, mutta joissakin kunnissa tekee tiukkaa. Uusia lomautuksia lienee luvassa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.