Verkkokauppa Kiinaan on iso hyppäys

Suomalaisten vähittäiskauppojen kansainvälisen tavarakaupan osaaminen Kaukoidän ja Aasian markkinoilla on tavallisesti rajoittunut siihen, että on tuotu tavaroita Suomeen. Perjantaina Kesko yllätti kertomalla, että myös Suomesta on mahdollista käydä elintarvikekauppaa Kiinaan.

Tavaratoimitukset Kiinaan ovat jo alkaneet. Keskon yhteistyökumppani on Alibaba, jonka verkkokaupasta suomalaisia brändituotteita on mahdollista tilata. Mukana ovat esimerkiksi Valio, Raisio, Finn Spring ja Roberts. Kesko tarjoaa myös Pirkka-tuotteita kiinalaiseen verkkokauppaan.

K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander kertoo kaupparyhmän ryhtyvän ammentamaan oppeja ruuan verkkokaupasta, joka on Kiinassa maailman kehittynein. Opinsaanti lienee myös elintarvikeyhtiöille tärkeä motiivi lähteä mukaan vientioperaatioon.

Alibaban verkkokaupoilla on 466 miljoonaa vuosittaista aktiivikävijää.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan johtava tutkija ja Aalto-yliopiston professori Timo Seppälä ihmetteli tuoreeltaan, mihin suomalaisyhtiöt tarvitsevat Keskoa välikädeksi (Helsingin Sanomat 29.9.). Kysymys on paikallaan, mutta ainakin yksi tehtävä Keskolla selvästi on: se avaa ovia elintarvikeviennille.

Kiinan ruokamarkkinoille ei ole helppo päästä, mitä todistaa esimerkiksi lihakonserni Atrian kaikkiaan 12 vuoden ponnistelut sianlihan viemiseksi maahan. Varsinkin pieniltä yrityksiltä saattaa loppua voimat, kun ylitettäviä kaupan esteitä on niin paljon.

Hyppy Kiinan valtaville ruokamarkkinoille on ennakkoluuloton teko, joka onnistuessaan avaa suuria mahdollisuuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.