Vesikesän jälkeen edessä kuuma syksy

Viileän sadekesän jälkeen on turha odottaa syksyltä kaunista ruskaa. Mutta mikä luonnossa menetetään, se korvautuu eduskunnassa, jonka syysistuntokaudesta on tulossa poikkeuksellisen värikäs – jälleen kerran.

Kansanedustajien tunteita kuumentaa erityisesti kaksi isoa asiaa. Toinen on lokakuun lopun kunnallisvaalit, toinen ratkaisuaan odottava eurokriisi. Budjettikäsittelyn yhteydessä tarjoutuu edustajille mahdollisuus kiivailla monistakin tunteita herättävistä yksittäisistä asioista. Näistä päällimmäisin lienee vanhuspalvelulaki.

Kunnallisvaaleja edeltävässä poliittisessa väittelyssä olisi mahdollista keskittyä tällä kertaa puhtaasti kunta-asioihin, kun hallitus on runnomassa eteenpäin historiallisen suurta kuntauudistusta, joka jättäisi Suomeen vain noin 70 kuntaa.

Kahdesta oppositiopuolueesta keskusta, jolla on vahva asema pienissä kunnissa, yrittää todennäköisesti ottaa kaiken hyödyn irti hallituksen puuhailusta kuntakentällä. Puheenjohtaja Juha Sipilä on asialinjan miehiä.

Perussuomalaiset pelaavat sen sijaan varman päälle ja lähtevät myös kuntavaaleihin hyväksi havaitsemillaan euroteemoilla – olkoonkin, että Suomen kuntavaaleilla ei ole mitään tekemistä Kreikan, Italian tai Espanjan velkaongelmien kanssa.

Kuntaliitosten vastustamisella perussuomalaiset samaistuisivat keskustaan, ja sitä Timo Soini ja hänen puolueensa eivät tietenkään missään nimessä halua. Sen sijaan tiukat eurovastaiset puheet antavat perussuomalaisille tilaisuuden luoda itsestään kuvaa todellisina isänmaan pelastajina. Mitä pidempään eurokriisi jatkuu, sitä vaikeampi on hallituspuolueiden edustajien käydä vastaiskuun perussuomalaisia vastaan.

Vanhuspalvelulaista hallituspuolueet kykenivät sopimaan yksituumaisen kompromissin. Vaikka tunteet kuohuivat kuuden puolueen välillä väliin kiihkeästikin, niin hallitusaseman tuomat hyödyt menivät kuitenkin loppupelissä henkisten takaiskujen yli.

Puolueiden puheenjohtajien yksituumaisuus ei silti merkitse sitä, että hallituspuolueitten kansanedustajat olisivat samaa mieltä, kun vanhuspalvelulakia käsitellään. Odotettavissa on, että ennen lopullista, ratkaisevaa äänestystä eduskunnan suuressa salissa nähdään uusintana kokoomuksen ja SDP:n kesken samanlainen varjonyrkkeily kuin julkisuudessa loppukesästä.

Viime päivinä on puhuttu julkisuudessa paljon eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman roolista.

Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, etteikö Heinäloma olisi puhemiehen asemastaan huolimatta edelleen yksi SDP:n vahvimmista linjanvetäjistä. Entisen puheenjohtajan sanoilla on suuri painoarvo. Joittenkin mielestä Heinäluoma sekaantuu nyt koko eduskunnan johtohahmona turhan paljon päivänpolitiikkaan. Toiset puolustavat ja sanovat, että Heinäluoma ei ole edeltäjiään pahempi.

Johannes Virolainen, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö: olivatko he puhemiehinä nöösipoikia, jotka jäivät kuuntelemaan, kun toiset puhuivat? Eivät olleet, joten annetaanhan Heinäluomankin olla joskus oma poliittinen itsensä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kansa ohjasi päättäjiä

Vanhus ja pingismaila

Puijon kehittämiseen vihdoin askelmerkkejä

Eläinten hyvinvointilaki menee uusiksi

Maidonjalostajat ovat kovassa kilpailussa

Vallankaappaus Arkadianmäellä

Sote-mallien perusteella kansanrintamahallitus

Vaalihylkiö

Äärioikeiston terroriin havahduttava kaikkialla

Brexit pitäisi saattaa johonkin lopputulokseen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.