Vierailla hymy herkässä

Suomen Asuntomessut Oy:n teettämän tutkimuksen mukaan 90 prosenttia Kuopion asuntomessujen kävijöistä viime kesänä oli tyytyväisiä näkemäänsä. Ihmiset olivat hyvillä mielin siksi, että asuntomessualue oli kaunein messualue tähän mennessä. Rakennuskohteissa oli mielenkiintoisia ratkaisuja, joista moni ihminen sai eväitä oman kodin rakentamiseen, remonteeraamiseen tai sisustamiseen.

Messuilla kävi reilut 158 000 ihmistä, mikä vastasi ennakko-odotuksia. Kuopiolle ja sen lähiympäristölle messuilla oli arvaamattoman suuri merkitys. Moni turisti "löysi" Kuopion ja Pohjois-Savon, mikä tulee epäilemättä näkymään tulevien vuosien matkailijatilastoissa. Messututkimuksen mukaan vierailijat olivat myös ihastuneita paikallisten ihmisten vieraanvaraisuuteen. Positiivinen ilme muistetaan pitkään.

Kuopiolla on messujen aikana loistava tilaisuus testata myös liikennejärjestelyjä suurtapahtuman aikana. Toivottavasti bussi- ja laivayrittäjien kanssa on käyty palautekeskustelut ja tehty samalla suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Linja-auto- ja laivayhteydet messualueelle toimivat hyvin. Myös majoitus ja ravintola-ala saivat paljon tietoa, kuinka suuri yleisö käyttää palveluja. Messukuukausi oli paikallisille yrittäjille taloudellisesti laajemminkin todellinen täysosuma.

Kesävieraat jättivät Kuopioon messujen loppuraportin mukaan noin 13 miljoonaa euroa. Se on iso rahasumma. Kuopion ja sen lähiseudun matkailuorganisaatiot saivat kesällä arvokkaita kontakteja, joita voi hyödyntää alueen markkinoinnissa. Kuopion alueen tulisikin viime kesän messuimussa jatkaa voimakasta markkinointia. Tässä yhteistyö on voimaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Meillä on rautamamma, joka ei ehkä välitäkään lastensa kärsimyksestä

Hirviä kannattaa metsästää aina kun mahdollista

Lapset ja nuoret voivat pääsääntöisesti hyvin

Metsänomistajan pitää voida luottaa

Tyrkytystä ja tilausansoja

Laivuekaupassa työpaikat ovat lopulta sivuseikkoja

Suojeluvelvoite pitäisi määritellä tarkemmin

Budjettiriihen jälkeen

Kun mikään ei riitä

Googlella on hyviä syitä investoida Suomeen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.