Viestiä pitää uudistaa

Vakioselitys SDP:n vaalitappioiden jälkeen on ollut, että puolueen viesti ei ole mennyt perille äänestäjille. Selitystä voi tulkita kahdella tavalla. Ensimmäinen tulkinta on, että äänestäjät eivät ole ymmärtäneet, mitä SDP on viestinyt. Toinen tulkinta on, että SDP on viestinyt niin huonosti, että viesti on jäänyt matkalle.

Molemmat tulkinnat ovat vaarallisia, koska ne kääntävät päähuomion pois puolueen politiikan sisällöstä ja tekevät kannatuksen laskusta viestinnällisen ongelman. Puolue ei uudistu, jos energia menee sen pohtimiseen, pitäisikö sanomaa levittää suusta suuhun työväentaloilla vai digitaalisesti.

Helsingin Sanomat julkisti keskiviikkona kannatuskyselyn, jonka mukaan SDP:n kannatus on edelleen laskenut eduskuntavaalien tasosta. Jos sama tahti jatkuu, suurimman työväenpuolueemme kannatus painuu pian alle 15 prosentin.

Se ei välttämättä tarkoita sitä, että SDP olisi kuihtumassa. Keskustan kannatus vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen oli samoissa lukemissa. Nyt puolue on eduskunnan suurin ja pian siitä tulee pääministeripuolue.

Itsestään yhdenkään puolueen kannatus ei kuitenkaan nouse, vaan se edellyttää uudistumista. Keskustan nousu lähti uuden puheenjohtajan valinnasta. Se ei ole ainoa tapa, mutta sitä monet sosiaalidemokraatit nyt pohdiskelevat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Slovenia on pieni suuri maa

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Iskut kiirehtivät irtautumista fossiilisista polttoaineista

Uskon ja tieteiden maailmat

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Martat ovat sivistäneet jo 120 vuotta

Sitran hallintoneuvosto visaisen valinnan edessä

Tietokoneen naispioneerit

Internetin flunssa

Työllisyystoimet mittaavat hallituksen onnistumista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.