Vihapuhe voi johtaa sanoista tekoihin

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) selvisi säikähdyksellä uhkatilanteesta, kun Soldiers of Odin -tunnuksin pukeutunut mies yritti lyödä häntä sunnuntaina Korson markkinoilla. Soinia suojeli hänen ministeriasemansa, jonka johdosta turvamiehet olivat läsnä ja taltuttivat päällekarkaajan.

Hyökkäykset demokraattisilla vaaleilla valittuja päättäjiä vastaan ovat hyökkäyksiä demokratiaa vastaan. Poliittinen väkivalta on yksiselitteisen tuomittavaa. Suomessa se on onneksi ollut harvinaista ja satunnaista. Vaalikentiltä muistetaan tapaus vuodelta 2012, jolloin veitsellä varustautunut mies lähestyi silloista pääministeriä Jyrki Kataista (kok.). Alexander Stubbin (kok.), Päivi Räsäsen (kd.) ja Laura Huhtasaaren (ps.) kodit ovat joutuneet viime vuosina ilkivallan kohteiksi.

Soinin kimppuun käymistä yrittänyt mies oli syyttänyt tätä maanpetturiksi (Iltalehti 25.3.). Sinisten vaalipäällikön Pekka Sinisalon mukaan heitä kohtaan on esiintynyt uhkaavaa käytöstä heti kampanjoinnin alusta lähtien. On nimitelty loikkareiksi, takinkääntäjiksi ja pettureiksi (Ilta-Sanomat 25.3.). Sinisiä herjaava kielenkäyttö on jatkunut siitä lähtien, kun perussuomalaiset hajosi kesällä 2017.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho liittyi johtaviin poliitikkoihin, jotka tuomitsivat väkivallan. Hänen lausuntonsa vilpittömyyttä ei ole syytä epäillä, sillä tapaus on omiaan vahvistamaan sinisiä ja heikentämään perussuomalaisia. Toisaalta Halla-aho ei ole kovin tarmokkaasti pyrkinyt hillitsemään vihanlietsontaa, jota puolueessa ja sille läheisissä äärioikeistopiireissä harjoitetaan. Vihapuhe voi pahimmillaan innoittaa yksittäisiä henkilöitä ryhtymään sanoista tekoihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.