Vihreistä oikealle

Vihreiden kansanedustaja Merikukka Forsius on osoittautunut varsin ailahtelevaiseksi ihmissuhteissaan, kuten tiedotusvälineissä on toistuvin väliajoin kerrottu. Aviopuolisoina tai miesystävinä on ollut milloin nimekkäitä urheilumiehiä, milloin pääministereitä ja väliin on mahtunut joku vähän tuntemattomampikin tyyppi.

Forsiuksen uusin loikka on poliittinen. Kulutusvastaiset ja ekohenkiset vihreät ovat aatteellisesti hyvin kaukana vapaan markkinatalouden esitaistelijoina esiintyvistä kokoomuslaisista. Nimenomaan kokoomuksen riveihin Forsius kuitenkin liittyi, vaikka hän eräiden tietojen mukaan keskusteli ennen lopullista ratkaisuaan myös keskustan ja SDP:n vaihtoehdoista. Kokoomukseen hän lienee ohjautunut sukuperinteitten vuoksi, koska hänen mummonsa Saara Forsius oli aikanaan pitkäaikainen kokoomuksen kansanedustaja.

Kokoomus on ollut viime vuosina aiemminkin voittavana osapuolena poliittisissa loikkauksissa. Lähinnä se on saanut ennen Forsiuksen tuloa lisäavoimia keskustasta tai kristillisdemokraateista.

Poliittinen loikka on niin rankka ratkaisu, ettei siihen ryhdytä hetken mielijohteesta. Merikukka Forsius on perustellut päätöstään, ettei hän ole saanut ymmärrystä kotikuntansa Vihdin vihreiltä. Vihreissä on paljon periaatteen ihmisiä, jotka eivät tyydy kompromisseihin. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki on yrittänyt sovitella Vihdissä, mutta ilmeisen huonoin tuloksin.

Forsiuksen myötä keskusta ja kokoomus ovat nyt yhtä vahvat eduskunnassa. Vaalituloksen perusteella keskustalla on esikoisoikeus pääministerin paikkaan, joten loikka ei vaikuttane hallituksen työskentelyyn tai kokoonpanoon. Tuskinpa Forsiuksen lähtö on myöskään vihreille mikään maailmanloppu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Jalkapallokansan elinkautinen päättyy vihdoin ja karmeat haavat umpeutuvat sielustani

Poliitikkojen ei pidä himoita valtavia eläkerahastoja

Taiteesta on keskusteltava nuorten kanssa

Energiafuusio

Kaikki lääkitykselle

Johtajapulmasta tulee pitkään imagotappiota

Energiamarkkinoilla on taas nähtävissä vaaran merkkejä

Suomen monitieteisin yliopisto

Malttia pöyristymisiin

Kuopion täytyy tarkastella menojakin kriittisesti

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.