Viimeisiäkin viedään pois

Tieto M.A.S.I Company Oy:n ompeluyksilön siirtämisestä pois Keiteleeltä on pieni mutta vakava viesti suomalaisen vaatetusteollisuuden tilanteesta. Vielä muutama vuosikymmen sitten vaatteiden tuotanto työllisti Pohjois-Savossakin tuhansia ihmisiä.

Yritys perustelee muutosta työntekijöiden eläköitymisellä, mutta epäilemättä päätöksessä painavat myös taloudelliset syyt. Etelä-Virossa ompelijan työtunti maksaa vain kolmanneksen Suomen hintatasosta.

Myös suomalaisista vaatetusteollisuuden ammattilaisista alkaa olla pula. Entiset teollisuusompelijat ja mekaanikot ovat vaihtaneet alaa sitä mukaa kun työt ovat siirtyneet ulkomaille.

Ompelimon säilyminen Keiteleellä 1970-luvun alusta saakka on ollut pieni ihme. Tällä hetkellä siellä valmistetaan nopeasti markkinoille tarvittavia tuotesarjoja sekä talon omista että muista tuotemerkeistä. Pääosa M.A.S.I Companyn tuotteista tulee Baltiasta.

Tulevaisuuden kannalta suuri kysymys kuuluu, onko M.A.S.I. lajinsa viimeisiä vai voisiko siitä kehittyä ajan merkit aistiva edelläkävijä. Toivottavasti yritys kestää Keiteleellä niin kauan, että uuden kuluttajasukupolven ekologisuutta, eettisyyttä ja laatua korostavat arvot alkavat ohjata ostovalintoja takaisin aidosti kotimaisiin tuotteisiin. Silloin ompelijoitakin taas tarvitaan.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Välttämättömyydestä tulee hyve

Puolueen etu ennen kaikkea

Kotimaista ruokaa pääsiäisen juhlapöytään

Hammaslääkärikoulutus muistuttaa yhteistyöstä

Mikä ei muutu

Kolmannen asteen ratkaisu

Kokemus korvaa määrän Savon EU-ehdokkaissa

Automatkoista halutaan entistä turvallisempia

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.