Voihan Kogerin Koger

Luuniemen vuokratalotyömaasta Iisalmessa on muodostunut todellinen murheenkryyni.

Pari viikkoa sitten kaupungin omistama Kiinteistö Oy Petterinkulma käynnisti urakkasopimuksen purkamiseen tähtäävät toimenpiteet (SS 11.2.). Petterinkulman toimitusjohtaja Kari Kämäräinen menetti uskonsa, että virolaistaustainen Koger Rakennus Oy pystyisi hoitamaan urakan loppuun.

Lakitoimistoon otettiin yhteyttä. Sopimuksen purkamisen piti olla allekirjoitusta vaille valmista.

Vaan eipä ollut. Tämän viikon alussa Petterinkulman hallitus, jonka puheenjohtaja on Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harju, päätti jatkaa sopimusta.

Koger ei olisi ilmeisesti mutinoitta suostunut sopimuksen purkamiseen, ja Petterinkulma katsoi, että käräjille ei haluta. Kaupungin vuokrataloyhtiö on pakkoavioliitossa Kogerin kanssa.

Koger on keskisuuri rakennusyhtiö, jolla on ollut urakoita Baltian lisäksi myös Keski-Euroopassa. Yhtiö on tehnyt Natolle yli 40 miljoonaa maksavan lentokentän. Tässä mielessä on yllättävää, että yhtiö on ajautunut Suomessa vaikeuksiin.

Muun muassa Helsingin kaupunki oli viime keväänä tehnyt Käpylän koulun korjauksesta sopimuksen urakkakilpailun voittaneen Kogerin kanssa.

Viime viikolla sopimus purettiin (HS 24.2.), koska työt olivat seisahtuneet joulukuussa.

Tätä kolumnia varten taustatietoja antanut Rakennusliiton asiantuntija arvioi, että Koger on ajautunut vaikeuksiin, koska se on ottanut samaan aikaan liian paljon urakoita turhan alhaisella urakkahinnalla.

Kogerin kantaa Luuniemen viivästyksiin on ollut mahdotonta saada. Yhtiön edustaja Andres Madalik ei ole suostunut useista yrityksistä huolimatta kommentoimaan tilannetta.

Olisi yhtiön omankin edun mukaista kertoa heidän näkemyksensä asioihin. Nyt maine tahraantuu Suomessa koko ajan enemmän.

Samaisen asiantuntijan mukaan kilpailutusosaaminen on Suomessa heikointa juuri julkisella puolella. Kunnissa ei ole taitoa soveltaa EU:n kilpailulainsäädäntöä. Kaikista halvinta urakkatarjousta ei tarvitse hyväksyä, jos on syytä epäillä, että urakka ei hinnalla valmistu. Laki on laki, mutta järjen käyttö on sallittua.

Tässä mielessä suomalainen tapa olla EU:n mallioppilas osuu taas omaan nilkkaan.

Virolaisyhtiön tekemä tarjous Luuniemestä oli 600 000 euroa pienempi kuin seuraavaksi halvin tarjous. Tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi pitänyt soida. Jälkiviisaus on parasta viisautta, mutta opiksi on otettava.

Urakkasopimuksen purkaminenkaan ei olisi Luunimen tapauksessa oikotie onneen. Kun urakalla on kaksi tekijää, niin vastuukysymykset hämärtyvät. Kuka vastaa mistäkin, jos ongelmia tulee myöhemmin ilmi? Edessä voisi pahimmassa tapauksessa olla pitkä ja sotkuinen käräjäreissu.

Tässä mielessä Petterinkulman vakuuttelut siitä, että kaupungin selusta on turvattu, kävi miten kävi, eivät pidä paikkaansa.

Luuniemen työmaalle ei moni uusi urakoitsija edes suostu, ainakaan ilman tuntuvaa riskikorvausta.

Monen asiantuntijan mielestä Luuniemelle ei olisi alunperinkään pitänyt rakentaa matalia pienkerrostaloja, joissa on ulkoportaat. Kallis ratkaisu yritettiin saada tehtyä halvalla.

Nähtäväksi jää kuka laskun lopulta maksaa? Toivottavasti eivät tulevat asukkaat terveysongelmina.

Kirjoittaja on Ylä-Savon aluetoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Yliopistojen todistusvalinta johtaa uusiin ongelmiin

Kannattaako metsien jatkuva kasvatus?

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.