Voihan ohrauunipuuro

Etteikö lehdissä olisi myös hyviä uutisia? Helsingin Sanomat otsikoi viime sunnuntaina: ”Kiuruveden koululaiset syövät lähijärvien kalaa – Koulun ruokabudjetista lähes puolet jää lähiseudulle”. Juttu oli osa suurempaa kokonaisuutta, jonka otsikko oli ”Lähiruoka yleistyy hitaasti”.

Kiuruvettä malliesimerkkinä esittelevä uutinen hytkäytti hyvälle kiurukkaiden puolesta. Uutinen on lähiruoan, ympäristöystävällisyyden ja terveen maalaisjärjen kannalta riemuvoitto sekä monia vuosia kestäneen määrätietoisen työn tulos. Kiuruveden koululaiset saavat lähellä tuotettuja juureksia, vihanneksia, lihaa, leipää ja marjoja sekä lähijärvien kalaa suurkeittiöihin sopiviksi tuotteiksi jalostettuna. Paikalliset tuottajat saavat lähes puolet kouluruokaan laitetuista euroista.

Kunnallisvaalien aikaan aihe on herkullinen kuin talkkunahuttu. Eivätköhän veronmaksajatkin osallistuisi kouluruokailun kustantamiseen paremmalla mielellä, jos tietäisivät euron rullaavan kotiseudun tuottajien eikä suurfirmojen kassaan? Kuka kunnallisvaaliehdokas edistäisi lähiruokaa kunnan omissa ruokahankinnoissa? Kuka parantaisi työllisyyttä niin, että lähiruoan tuottajat, viljelijät, leipurit, possu- ja nautafarmarit, kalastajat, marjanpoimijat ja sienestäjät, pääsisivät solmimaan pitkäaikaisia sopimuksia kuntien keittiöiden kanssa?

Ruokapalveluita tarjoavat yrittäjät tietävät, että lähiruokaa arvostetaan jo nyt, ja arvostus yhä kasvaa. Maailmaa matkanneet ja monenlaisia aterioita maistelleet ruokailijat ovat otettuja kuullessaan, että heidän nauttimansa ruoka on peräisin ikkunasta näkyvästä pellosta ja järvestä, talon kellarista ja tietyltä leipurilta.

Yhä useammat asiakkaat kyselevät tietoa ja kaipaavat tarinoita tarjotun ruoan alkuperästä ja valmistamisesta. Tämä liittyy sekä ympäristö- ja laatutietoisuuteen että nostalgiaan: muistoihin siitä, miten mummon ohrarieskan kuori leikatessa ratisi ja miltä maistui aidoista tarpeista eikä pakasteista tehty ruoka. Olen nähnyt, miten mustaviinimarjamehu ja uuniohrapuuro saavat kansainvälisen reissumiehen liki kyyneliin.

Monet toimijat, kuten Pohjois-Savon ProAgria, ovat tehnyt hyvää työtä lähiruoan edistämiseksi. Mutta voihan haukimureke sentään, paljon on vielä tekemättä. Kenties eniten työtä olisi asenteissamme ja valinnoissamme - jos ostoskoriin sujahtaa vain tonnikalaa, norjalaista lohta ja kanadalaista savusiikaa, mutta savolaiset kalat jäävät järveen. Jos kannatamme saksalaisen luomumaidon rahtaamista kauppoihimme. Jos ostamme brasilialaista ja ugandalaista lihaa vilkaisematta Alkuperämaa-merkintöjä. Jos unohdamme, millaisia herkkuja ovat puolukkajäädyke ja mustikkakukko.

Jään odottelemaan, keksiikö kukaan ehdokas tarjota vaalitilaisuudessaan sataprosenttisesti kotimaisesta rukiista tehtyä, juurella hapatettua leipää.

Kirjoittaja on lapinlahtelainen kirjailija ja Väärnin pappilan emäntä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.