Yksityisyys on tärkeä perusoikeus

Jokaisesta meistä kirjautuu yhteiskunnan ja yksityisten ylläpitämiin järjestelmiin runsaasti tietoja, joiden me emme halua joutuvan vääriin käsiin. Jotta yhteiskunta toimisi moitteettomalla tavalla, meidän on luotettava järjestelmien ylläpitäjiin. Luottamusta voidaan kasvattaa asianmukaisella lainsäädännöllä ja valvonnalla.

Kuopiossa paljastuneet kaksi ikävää tapausta kertovat kuitenkin siitä, että lainsäädännöstä ja valvonnasta huolimatta salassa pidettäviä tietoja saattaa joutua paikkoihin, jonne niiden ei pitäisi joutua.

Kuopion rikospoliisi aloitti maanantaina esitutkinnan siitä, syyllistyikö kaupunginvaltuutettu rikokseen viedessään paperinkeräyssäiliöön salaiseksi leimattuja asiapapereita. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu oli saanut asiakirjoja haltuunsa, koska hän on myös Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsen.

Paperinkeräysastiasta löydetyissä asiakirjoissa on muun muassa toimeentulotukeen sekä huostaanottoihin liittyvää tietoa. Lisäksi papereiden joukossa oli lääkärinlausuntoja lapsista ja heidän vanhemmistaan.

Kaupunginvaltuutetun toiminnan juridinen moitittavuus selviää ajallaan, mutta jo tässä vaiheessa häntä voi arvostella törkeästä huolimattomuudesta. Pitkäaikaisen luottamushenkilön luulisi osaavan käsitellä asiakirjoja, jotka on tarkoitettu vain sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille. Vahingossa sellaisten papereiden ei pidä päätyä paikkaan, johon kenellä tahansa on pääsy.

Kummastella voi myös sitä, että salassa pidettäviä papereita ylipäänsä annetaan luottamushenkilöille kotiin vietäväksi. Monissa muissa organisaatioissa tällaisia papereita käsitellään vain kokoushuoneissa, ei niiden ulkopuolella.

Teknisesti lienee myös täysin mahdollista, että arkaluonteisista ja salassa pidettävistä asiakirjoista ei edes oteta paperiversioita. Papereiden asianmukainen hävittäminen saattaa olla hankalaa ja vahinkoja voi sattua, niin kuin nyt on nähty. Sähköiset asiakirjat on helpompi tuhota.

Kuopion kaupungin kannattaa käydä huolellisesti läpi nykyiset käytännöt. Luottamushenkilöille on tähdennettävä heidän vastuutaan. Samalla on mietittävä teknisiä mahdollisuuksia hoitaa asiat niin, että ainakaan paperinkeräyssäiliöihin papereita ei enää päädy.

Toisessa tapauksessa näyttää alustavien tietojen mukaan olevan kyse rikoksesta, jonka seurauksena tietoliikenneoperaattorin liittymäsopimuksia löytyi kerrostalon jätekatoksesta. Tässäkin tapauksessa asiakirjoista oli kuitenkin otettu aivan turhia paperitulostuksia, jotka sitten joutuivat väärään paikkaan. Operaattoreidenkin on käytävä omat käytäntönsä kriittisesti läpi.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vienti rahoittaa hyvinvointia

Kun evoluutio meni pieleen

Tiedeuutisissa liioittelu on pahinta myrkkyä

EU-parlamenttiin tarvitaan tänään taistelevia norsuja

Yritysten koko verojalanjälki on iso

Hyvä vihollinen

Ovien aukaisijoidenkin oltava varuillaan

Eläkeläisköyhyyttä voisi torjua lääkekorvauksilla

Kotkan lento ja putoaminen

Kunnat merihädässä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.