Yleisurheilussa päätähtäinEM-kisoihin

Sunnuntaina päättyneissä yleisurheilun MM-kisoissa Qatarin Dohassa oli pielessä moni asia ihmisoikeuksista katsojamääriin, mutta urheilullisesti tapahtuma yllätti positiivisesti. Ilmastoidulla stadionilla 40 asteen päivälämpötila onnistuttiin viilentämään noin 25 asteeseen. Osaltaan olosuhteiden ansiosta valtaosa stadionlajien voittotuloksista ylitti vuoden 2017 Lontoon kisojen tason.

Suomalaisilta ei maailman parhaiden mittelöissä paljon odotettu, ja ilonaiheet jäivätkin vähiin. Paras sijoitus tuli jälleen perinteisestä menestyslajista miesten keihäästä, jossa Lassi Etelätalo venyi neljänneksi. Jossiteltavaa ei jäänyt, sillä Etelätalokin jäi kauas mitalista.

Onnistujiksi voi laskea myös välieriin yltäneen naisten pika-aitojen kolmikon sekä kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän, joka selvisi finaaliin, vaikka jäikin siellä viimeiseksi.

Kokonaisuutena Suomen joukkueen suorittaminen oli vaisua. Harva ylsi edes kauden parhaaseensa puhumattakaan siitä, että huippu-urheilijan kuuluisi päästä arvokisoissa omalle ennätystasolleen. Onko kyse valmennuksesta, korvien välistä, kunnon ajoituksesta vai kenties harjoittelun laadusta tai määrästä? Luultavasti suomalaiset ovat kaikilla näillä osa-alueilla jäljessä maailman terävintä kärkeä. Huippukeihäänheittäjiemme urien kääntyessä loppua kohti uusia kansainvälisiä tähtiä ei ole syttymässä.

Ensi kesänä järjestetään olympialaiset Tokiossa, mutta menestymistä ajatellen Suomen yleisurheilijoiden päätavoitteeksi voi asettaa saman vuoden EM-kisat Pariisissa. Eurooppalaisten keskinäisissä kilpailuissa Suomen leveä rintama kamppailee realistisesti finaalipaikoista, pistesijoista ja jopa mitaleista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Pihdit voisi pakata fiksumminkin

Mehevää noutopöytää seuraa kitkerä jälkiruoka

Vapauden ilot ja vastuut

Ai, että mikä kansallispuistoihin rinnastettava polkuverkosto Kuopion seudulta näyttäisi löytyvän

Korona ei ole vienyt intoa matkailla kotimaassa

Itä-Suomen vahvuus on korvien välissä

Poliittinen harkinta ei voi ohittaa säädettyjä lakeja

Tehy ja Super ottivat vastuuta

Varovaisuus paikallaan Suomen avautuessa

Toivomuksia perhejuhlien järjestäjille

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.