Yritysten on syytä kiinnostua puolustuksesta

Perjantaina Kuopiossa käynyt EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) rakentaa yhteistyötä puolustusasioissa EU-jäsenmaiden kesken. Tavoitteena on saada nykyiset eri maiden käyttämät rahat nykyistä tehokkaammin hyödynnettyä, koska tällä hetkellä EU-maiden puolustusbudjetit ovat noin puolet Yhdysvaltojen panostuksesta, mutta puolustuskyky vain 15 prosenttia (Savon Sanomat 25.11.).

Idea on kannatettava. EU:ssa yhteistyö kehittyykin monin tavoin. Ensinnäkin Euroopan puolustusvirasto Eda kehittää tutkimusta kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa. Toiseksi puolustusteollisuuden kehitysohjelma suuntaa vuosina 2019 ja 2020 rajat ylittäviin puolustuksellisiin hankkeisiin 250 miljoonaa euroa. Vuodesta 2021 lähtien summa kasvaa miljardiin euroon vuodessa. Kyse on puolustusmateriaalien kehittämishankkeista ja prototyyppien rakentamisesta. Tavoite on rakentaa jäsenmaiden rajat ylittäviä hankintaketjuja. Kolmas yhteistyön muoto on puolustusvälinemateriaalien yhteishankinta. Tavoite on alentaa hankintojen kustannuksia.

Kataisen arvokas havainto on, että moni pieni yritys tuottaa huippuosaamista, joka voidaan kytkeä suurempiin projekteihin. Syntyy väylä Euroopan markkinoille. Katainen näkee, että mahdollisuuksia tarjoavat erityisesti satelliitit ja kyberpuolustukseen liittyvä varusteisto sekä optiikkaa tuottavat yritykset. Viime mainituista savolaisille tutuin lienee Oplatek Oy, joka toimii Leppävirralla.

Puolustusteollisuus tarjoaa siis monia liiketoimintamahdollisuuksia. Savolaistenkin yritysten on syytä tarttua niihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.