Epärealistista ilmastopolitiikkaa?

Suomen ilmastotavoitteet on siunattu eduskunnassa. Suomen hiilipäästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraalisuuteen pyritään vuoteen 2045 mennessä. Selkeät linjat.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä selvitti ja arvioi, miten vuoden 2045 muutospolulle voidaan päästä liikenteessä.

Työ ei ollut poliittinen, vaan mukana oli kansainvälisestikin arvostettuja asiantuntijoitamme.

Raportti ei ole hallituksen tai ministeriön ehdotus.

Raporttia on kehuttukin, mutta kovaäänisimmät ovat pitäneet asiantuntijoiden ehdotuksia epärealistisina.

Ensinnäkin on väitetty ja monet niin uskovatkin, että tavoite hiilettömästä liikenteestä olisi työryhmän keksintö. Niinhän ei ole, vaan kansallinen tavoite on tosiaan eduskunnan hyväksymä. Voi olla, että tavoitteen kovuutta ei ole tähän saakka ymmärretty.

Työryhmä selitti niin kuin pitikin, mitä tavoitteeseen pääseminen vaatii.

Toiseksi voi havaita, että kriitikot ajavat yleensä oman taustaryhmänsä etuja.

Autoalan mielestä ehdotus on huono, koska se nostaisi autoilun kustannuksia. Autokauppias ja kuljetusyrittäjä huolestuvat elinkeinostaan, jonka edellytykset muuttuvat.

Jos nyt jokin on epärealistista, niin ainakin se, että liikenne muuttuisi hiilettömäksi sen vaikuttamatta koko yhteiskuntaan ja moniin elinkeinoihin.

Myös henkilöautoiluun, joka tuottaa valtaosan liikenteen päästöistä.

Hiilettömässäkin yhteiskunnassa liikutaan. Siksi kiperä kysymys on, miten ilmastopolitiikasta aiheutuva taakka jaetaan oikeudenmukaisesti. Kunpa keskustelu jo etenisikin siihen.

Kolmanneksi on nähty, että raportin arvostelijat eivät esitä yhtään realistisempia vaihtoehtoja hylkäämiensä tilalle.

Heitot biopolttoaineista ja sähköautoista eivät kelpaa, koska yksin niillä tavoitetta ei saavuteta. On rimanalitus tokaista, että leikataan päästöjä jossakin muualla kuin liikenteessä. Tietysti, mutta se ei vähennä tarvetta toimiin liikenteessä.

Asiantuntijoiden raportin vastaanotto antaa osviittaa tulevasta, kun eduskunnan ilmaisemaa poliittista tahtoa puretaan toimiksi.

Tekemättä ei voi jättää. Tai voi. Voihan nimittäin olla, että tavoitteisiin ei vakavasti pyritäkään tai niistä luovutaan. Se on se kaikista vaihtoehdoista huonoin. Toivottavasti myös epärealistisin.

Kirjoittaja on liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö.

Uusimmat

Ajassa

Tekopyhyyden epikriisi

Käänteinen eläkepommi

Äidillä se kesti 15 vuotta, tyttärellä enää viisi

Harmaat tekstit?

Poliittiset muistelmat

Vaikean ihmisen hautajaisissa

Hankehakulomakevuorta kiipeämässä

Silmästä silmään

Uuden vuoden treeniohjelma

Epärealistista ilmastopolitiikkaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.