Euroopan unionin puheenjohtajana

Ajassa

Euroopan unionin jäsenvaltion rooli yhteisössä muuttuu, kun se siirtyy vuorollaan neuvoston puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja ei niinkään aja omia asioitaan, vaan pyrkii saamaan tuloksia aikaan koko unionin parhaaksi. Sovittelukykyä tarvitaan. Onnistuminen palkitaan luottamuksella jäsenvaltioon.

EU:n päätöksenteko on hidasta. Isot asiat päätetään yhdessä ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin kanssa. Neuvoston puheenjohtaja saa pöydälleen edeltäjältä kesken jääneet asiat. Niiden valmisteluvaiheesta riippuu, mitä uusi puheenjohtaja voi saada päätökseen. Suomi on toki jo kauan sitten pyrkinyt saamaan vireille asioita, joita nyt puheenjohtajana haluamme edistää.

Loppuvuoden ajan johdamme myös liikenteen ja viestinnän ministerineuvostoissa monen tärkeän asian valmistelua. Niitä ovat muun ohella kiistanalaiset säädökset ulkomailla työskentelevien autonkuljettajien oikeuksista ja matkustajan korvauksista lennon viivästyessä tai peruuntuessa. Liikenteen ilmastoasioista on vireillä muun muassa eurooppalaisen autojen latausverkoston edistäminen. Syksyllä on määrä päättää myös unionin rahoitusraameista eurooppalaisille liikenneverkoille. EU:n rahoituksella on suuri merkitys Suomenkin suurille ratasuunnitelmille.

Eurooppalaisia kiinnostaa paljon myös kesäajasta luopuminen. On mahdollisuuksien rajoissa, että asia päätetään liikenne- ja viestintäministerimme johdolla joulukuussa. Myös brexit voi tuoda eteemme kaikenlaista.

Viestinnän isoja asioita on puolestaan eurooppalaisen kyberturvallisuustyön vahvistaminen. Esillä on myös suuri säädöshanke yksityisyyden suojan parantamiseksi internetin palveluissa kuten Whatsappissa ja Facebookissa.

Puheenjohtajavaltiot tuovat myös yleisempään keskusteluun asioita, jotka vasta myöhemmin johtavat EU:n konkreettisiin toimiin. Suomelle luontevia teemoja ovat uuden hallitusohjelmankin valossa hiiletön liikenne ja ilmastotoimet sekä digitalisaation, automaation ja datatalouden edistäminen.

Suomi on profiloitunut uutta teknologiaa ja uusia palveluita edistävänä maana, joka vaatii vahvoja ilmastotoimia ja on itse valmis niihin. Euroopan tulee pyrkiä fiksuilla yhteyksillä kohti kestävää kasvua. Se on liikenteen ja viestinnän puheenjohdon iskulauseemme.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Kohtaa, kuuntele ja kannusta nuorta

Jako kolmeen tai neljään

Tarvitsemme liittolaisia

Viuhka-Suomi

Vastuullisuudesta Suomen matkailuvaltti

Julmuuden näyttämöt

Ikäimmeisen hyvä nykyaika

FSC-sertifiointi valtaa alaa

Globaali savolainen projekti

Sopimaton asia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.