Kirjoitan, siis olen

Aloin kerätä itselleni osoitekirjaa.

Niin, sitä juuri, sitä pientä muistiota, jossa on kaikkien sukulaisten, ystävien ja tuttujen postiosoitteet, ne oikeat osoitteet, jotka johtavat postilaatikolle.

Sille fyysiselle postilaatikolle, jossa on kansi, joka kolahtaa, on yleensä vihreä tai punainen, tai kenties peltinen aatelismalli. Sille, jolla käydään yleensä arkisin kerran päivässä.

Mummojen hommaa, sanot. Niin, ehkä. Mutta jokin minussa heilahti, kun havahduin tajuamaan, ettei minulla ole ollut sellaista vuosikausiin.

Lapsena ja nuorena minulla oli useita. Niitä täytettiin pieteetillä, tarkisteltiin, täydennettiin.

Siihen kirjaan kehittyi jotenkin läheinen ja intiimi suhde, olihan siinä ylhäällä lähipiirisi, verkostosi, poukkoilevin käsialoin muistiin merkittynä.

Kuka kirjoittaa enää?

Ei kovin moni, jos panee merkille kirjoitusvirheiden määrän vakioitumisen.

Tai sanot, että kaikki kirjoittavat, ja että kieli muuttuu. Kyllä, se on totta. Mutta kymmenien, satojenkin postausten, twiittausten ja instojen digitaalisessa päivittäistulvassa on jotain oleellisesti toisin.

Nimittäin, kirjoittaessaan sosiaaliseen mediaan, sitähän kirjoittaa julkisesti, karaktäärinä.

Tämä ominaisuus aiheuttaa sen, että meillä on somessa tarve yrittää olla oudosti kriittisiä, sanoa jotain muka kantaaottavaa, vahvistaa sitä karaktääriä, yrittää keksiä jokin nokkela ähkäisy.

Someen kirjoittaminen on kuin julkinen röyhtäys. Se tulee aina vähän eri paineella, kuin sen oli tarkoittanut.

Tätä vastoin aikana, jolloin kirjoitettiin postikortteja, kirjeitä ja viestilappuja pöytien reunoille, tekstin sisältö oli pyhä.

Käsin kynällä kirjoitettuna, jokaisen kirjainmerkin koukeroa piirtäessä, oli pakotettu miettimään sanaa ja lausetta.

Käsinkirjoitustapahtuma on kuin käsityötä, artesaanin jälkeä, ja siksi sen kokonaisolemus, päältä ja alta, oli aina tekijäänsä tärkeämpi.

Tätä kaipaan. Siksi olen tehnyt itselleni lupauksen, että alan lähetellä jälleen postikortteja. Kenties kirjeitäkin.

Ne ovat merkintöjä minusta sinulle, kirjoitusta hiekkaan tottakai, mutta jonkun romanttisen ajatusyhtälön tuloksena elää ajatelma, että kirjoitus on todella ainoa, mitä meistä jää jäljelle.

Kirjoittaja on pieksämäkeläinen teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija ja ravintolayrittäjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Pähkinälinnan varjo

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

EU on oma sisämarkkinamme

Hutiloinnin hinta

Dystooppinen ihottuma

Hiekalle rakennettu budjetti

Pidetään huolta toisistamme

Yksitoista naista – 1200 miestä?

Katri Kulmuni ja keskustan tulevaisuus

Maakuntajohtajien kypsyyskoe

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.