Läimäys Turussa

Kummittelen Kuopion kaduilla jonkin aikaa melko hurjan näköisenä, koska sunnuntaina kaaduin mökkitalkoissa pääni kiveen. Hölmöä, että olin vain katselemassa nuorempien raadantaa – ja siinä sitten kompastuin, vaikken itse tehnyt mitään. Ai promilleja? Nolla.

Tapahtuma herätti suurta järkytystä, koska olisi voinut käydä todella huonosti. Kivi ja otsaluu eivät ole hyvä yhdistelmä. Kuin ihmeen kautta selvittiin tikeillä ja normaalilla aivotärähdystarkkailulla. Läheisteni lämpöä tilanteessa ja sen jälkeen en unohda koskaan.

Elämäni on ollut väkivallatonta, ja olen selvinnyt lapsesta asti muutamalla kaatumisella. Viitisen vuotta sitten meni kylkiluu, eikä se työtä estänyt, mutta nukkuminen oli kauan vaikeaa. Nuoruuden uhkatilanteista selvisin puhumalla, tarvittaessa nöyrään ja alistuvaan sävyyn.

Kuitenkin koin 33 vuotta sitten Turussa, miltä tuntuu, kun joutuu lyönnin kohteeksi. Katselin lounasaikaan erään ravintolan ruokalistaa kadun kyltistä, kun takanani joku kysyi ”haluutsä turpaan”. Ehdin juuri kääntyä, kun läimäys osui poskeeni. Onneksi se oli tehoton, kun ei osunut kunnolla. Pakenin vaistoni käskemänä heti pois. Juoksin sisään tuohon ravintolaan, jonka listaa olin tutkinut. Körmy, joka löi, ei seurannut perässäni.

Puheista asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa selvisi, että entinen merimies oli sekoittanut päänsä aineilla ja terrorisoi seutua ja sen liiketiloja arvaamattomin hyökkäyksin.

Sain myöhemmin puhelun poliisista. Olin antanut nimeni ravintolaan, ja nyt kysyttiin, voisinko ystävällisesti nostaa syytteen kyseistä miestä kohtaan, jotta tämä saataisiin taas kiinni ja hoitoon. Tätä varten menin Helsingissä poliisiasemalle katsomaan tunnistuskuvia, joista lyöjä löytyikin.

Kun näin kuvan, tuntui niin pahalta, että melkein oksensin.

Sunnuntainen muistutus kuolevaisuudesta ja tuo Turun tapahtuma olivat kumpikin täydellisiä yllätyksiä. Jos on ehdoin tahdoin mennyt tilanteeseen, jossa voi sattua, on siihen ehkä valmistautuneempi. Mutten silti usko elokuvien suoltaman väkivallan pikatoipumisia, joissa noustaan aina vain uudelleen pystyyn, ja sairaalapetiltäkin lähdetään minuuteissa tajun palattua tappelua jatkamaan. Tunnistuskuviin uhrit reagoivat äkäisinä, että ”tuo se oli”.

Sunnuntaina tapahtuma oli totta, ei fiktiota. Kiitos läheisteni lisäksi ammattitaitoiselle hoitohenkilökunnalle, toiminta oli ystävällistä ja tehokasta.

Kirjoittaja on kuopiolainen Sibelius-akatemian professori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Mistä voin luopua

Vastuullinen yritystoiminta

Pythagoraan lause pysyy

Väki vähenee, pidot paranee

Ystävyys ei ole pakollista

Kaunis tragedia

Maakunnat toimivat tehokkaasti

Loukkaantumisen aika

Pähkinälinnan varjo

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.