Ei ilmasto- vaan kotimaisuusahdistus – eli näin minusta tuli hidas kaupassakävijä

Parisen vuotta sitten se päättyi. Suunnilleen samoihin aikoihin, kun muutin Tampereelta Iisalmeen.

Muutos oli raju. Päätin, että vedän alusta alkaen tiukkaa linjaa ja otan itseltäni kertaheitolla luulot pois.

Tein elämäni joksikin aikaa tuskastuttavan hankalaksi, mutta lopputulos on palkinnut.

Nykyään voin puhtaalla omallatunnolla sanoa, että tuen aidosti suomalaista työtä.

Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on jo vuosien ajan valinnut "kuukauden sanan". Valinnoilla halutaan nostaa esiin ilmaisuja, jotka ovat tilapäisesti niin ajankohtaisia, että niiden voidaan todeta nousseen kaikkien huulille.

Lokakuussa 2018 kuukauden sana oli ilmastoahdistus. Sillä tarkoitetaan ilmastonmuutokseen liittyvää pelkoa ja huolta, joka saa ihmisen menettämään pahimmillaan jopa yöunensa.

Itse en ole kärsinyt ilmastoahdistuksesta. Sen sijaan sen vähemmän tunnettu pikkuveli, kotimaisuusahdistus, ehti tulla tutuksi.

Kotimaisuusahdistus on huolta ja pelkoa suomalaisista työpaikoista. Sen syntymistä ruokkii poikkeuksellisen pitkään jatkuva talouden taantuma, edelliseen liittyvä negatiivinen uutisointi ja korkean profiilin päättäjien ankea viesti "rahaa ei ole mihinkään ja syy on sinun."

Suomalaisen työn liitto tarttui kotimaisuusahdistukseen vuonna 2016 Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjallaan. Sen viesti oli, että kuka tahansa meistä voi osallistua vastaiskuun. Tämä onnistuu ostamalla suomalaisia tuotteita kaupassa.

Vaikka kampanjan kärki oli elintarvikkeissa, voi ajatusta mielestäni käyttää ihan kaikkeen kuluttamiseen.

Joten kokeilin tehdä niin.

Tavallisilla markettireissuilla valintani aiheutti alkuun paljon totuttelua. Vaikka kuvittelin olevani valistunut kuluttaja, havaitsin nopeasti eläneeni kuplassa.

Tuttu margariini olikin ruotsalaista. Mysli oli tehty Saksassa. Kaiken huippu oli hammastahna, joka oli kärrätty lähikauppaan Meksikosta.

Ei auttanut kuin opetella ostamaan uudelleen. Aloin kääntää jokaisen tarvitsemani tuotteen ympäri ja tihrustaa, missä se oli tehty.

Tuotemerkeistä ei ollut apua. Kotimaisuuteen viittaavilla brändeillä myytiin niin keskieurooppalaisia kuin norjalaisiakin tuotteita. Enkä voinut tätä tietää, ennen kuin perehdyin asiaan.

Muutaman pahasti pitkittyneen kauppareissun jälkeen rutiini alkoi muodostua. Nykyäänkin käytän kaupassa käymiseen keskimääräistä enemmän aikaa, mutta sen vastapainona omatuntoni on puhdas.

Kotimaisuus on minulle kehys, jonka sisällä teen lähes kaikki hankintani. Jopa matkapuhelimen (Nokia) ja puvun (Turo) hankinnassa päädyin taannoin ratkaisuun, joka pitää edes brändirahat Suomessa.

Mahdollisuuksia on, jos niitä viitsii katsoa.

On sääli, että Sinivalkoinen jalanjälki kesti vain vuoden. Omaa napaa kauemmas katsomiseen kannustaminen voisi olla monelle suomalaiselle kuluttajalle edelleen paikallaan.

Kotimaisen suosiminen ei ole vapaan markkinatalouden vääristämistä. Se ei ole myöskään sairaalloista protektionismia, koska paikallisen tukemisella on myös ekologinen ulottuvuus.

Ilmastoahdistuksesta kärsivien luulisi pitävän järkevänä, että maito tulee Suomesta eikä Ruotsista. Ja hammastahna Heinävedeltä eikä Meksikosta.

Omien valintojeni myötä uskallan väittää, että kannan korteni kekoon niin ilmaston kuin Suomenkin eteen.

Kannatko sinä?

Kirjoittaja on Ylä-Savon aluetoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Väki keskittyy Kuopiossakin

Varaus ei takaa menestystä

Napakoitten naisten vuosi

Sähkölaskun ale ei ole varma

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Jotkut ovat väärässä

Koska on aikaa kypsyä?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.