Ei kiirettä minnekään

Auringonlaskussa kalastelu keskeytyy äkisti. Iso moottori päräyttää kierrokset ylös ja kaislikon takaa nousee näkyviin valkoinen seinä. Kookkaan veneen keula lähestyy kiihtyvää vauhtia.

Tartun moottorin kahvaan ja livahdan alta pois. Vapa on vieläkin toisessa kädessä.

Peräaalloissa pyöriessäni kelailen tapahtunutta ja siimaa. Yllättävän syöksyn tehnyt hyttivene jatkaa matkaansa jo kaukana, uistimeni ja pitkä pätkä siimaa mukanaan. Sydän tykyttää, viehe ja saamattomat kalat tuntuvat vähäpätöisiltä.

Viikko sitten tapahtunut kahden ihmisen hengen vienyt Airiston veneturma on saanut monet muistelemaan omia läheltä piti -tilanteita vesiliikenteessä.

Sisävesillä liikenne on vähäisempää ja välineet pienempiä, mutta tapahtumia riittää. Kuopiossa Rönön saaren kupeella kanootilla liikkeellä ollut kertoo ottaneensa elämänsä spurtin risteilyaluksen antaessa äänimerkin viime tingassa.

Pahimpien juppivuosien aikaan samainen aktiiviveneilijä oli neuvomassa Varkauden seudulla karikkoiselle lahdelle ökyveneellä eksyneitä etelänihmisiä. Väylän kadottaneiden miesten navigointi perustui GT-tiekarttaan.

Suuri moottorivene ja pienempi purjevene törmäsivät kohtalokkain seurauksin Saaristomeren Airistolla 3. elokuuta. Kuva: Rajavartiolaitos

Vedet ja väylät eivät ole teitä ja katuja. Väljyys ja perinteet ovat mahdollistaneet erilaisen ajattelun. Vesillä liikkuminen oli suomalaisille aikanaan taito, joka tuli sitä tarvitseville kuin itsestään, ei tarvittu kursseja tai ajokortteja.

Sitä taitoa ei enää ole. Kaupasta haetaan iso ja nopea vene, mutta osaaminen ei tule mukana. Veneiden koon ja nopeuden kasvaessa vesillä ei ole samalla tavalla tilaa ja aikaa kuin ennen.

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Laura Vilkkosen mukaan vesillä on oltava yhtä huolellinen kuin tielläkin (Yle 5.8.): "Autoliikenteessä puhutaan senteistä ja merellä metreistä, mutta nopeakulkuisella veneellä yllättävät tilanteet tulevat yhtä nopeasti vastaan kuin tielläkin."

Vilkkonen ei usko, että veneilijältä vaadittava ajokortti on ratkaisu asiaan. Hän uskoo valistustyöhön ja veneilijän vastuuseen. Samoin ajattelee Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström (Iltalehti 4.8.). Hän korostaa maalaisjärkeä, jota vesillä sanotaan merimiestaidoksi. "Pitää osata lukea karttaa, tuntea merimerkit, huomioida muut liikennöijät ja olosuhteet sekä pysyä pois isompien laivojen tieltä. Vesillä ei saa olla kiire minnekään."

Kiireen poistaminen kuulostaa hyvältä. Mutta eikö nopeita veneitä tai vesijettejä ainakin osin osteta juuri vauhdin hurman takia?

Vilkkaan keskustelun takia myös johtavat poliitikot joutuvat ottamaan kantaa. Muuttuvatko lait? Liikenneministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on vielä liian varhaista ottaa kantaa siihen, pitäisikö suurimpien moottoriveneiden kuljettajilta vaatia ajokorttia.

Asia voi tulla päättäjien eteen myös kansalaisaloitteen muodossa. Odotettavissa on aloite, jossa vaaditaan, että isojen ja nopeiden veneiden kuljettajien täytyy suorittaa kuljettajantutkinto. Toisen Airistossa menehtyneen veljeksen ystävä on kertonut aikeistaan sosiaalisessa mediassa ja saanut ajatukselleen paljon tukea.

Airiston onnettomuustutkinta johtopäätöksineen valmistunee ensi talvena. Sen perusteella annettaneen uusia turvallisuussuosituksia, jotka voivat vaikuttaa aikaisintaan seuraavaan veneilykauteen.

Kalapaikkani viereisessä saaressa on katettu tulentekopaikka. Loppukesän päivänä siellä oli mies hermostuneena hiilloksen äärellä. – Onko ne vielä siellä, salmessa?

Ai ketkä? – Poliisit, ovat kytänneet siinä jo monta tuntia. Pitäisi päästä omalle mökille, mutta ei uskalla. Puhalluttavat kuitenkin perkele.

Vene on eri, mutta epäonninen kalastusreissuni palaa mieleeni. Kaikenlaisia kulkijoita.

Uusimmat

Nimellä

Kesälomareissulle kotimaassa tuli hintaa – toki halvemmallakin olisi päässyt

Alas Kiven portaita

Olen sisällöllinen väliinputoaja

Matkalla aikuiseksi – käytännön vinkkejä lukion alkuun

Eläköön mittaamiselle!

Kieltäydy turhista töistä

Ei kiirettä minnekään

Kansa kaipaa komiikkaa

Lajien välisestä ystävyydestä

Uuden ajan ravintolaörveltäjä on tähteitä jättävä ahne lappaja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.