Ei vain perunoita ja porkkanaa

Tiistaina 21. elokuuta uutisoitiin, että Suomen armeija aikoo jatkossa tarjoilla varusmiehille kaksi kasvisateriaa viikossa. (SS 22.8.) Kuten odottaa saattaa, sosiaalinen media kuohahti uutisen jälkeen jälleen kerran. Kommentointia seuratessa ei voinut välttyä ihmettelemästä, millaisilla lähtötiedoilla keskusteluun osallistuttiin. Kärkkäimpien kommenttien mukaan Venäjän tie Suomeen on nyt auki, sen kun tulee vain ja valloittaa Suomen, koska varusmiesreppanat eivät jaksa edes rynnäkkökivääriä kantaa. Toisaalta uskottiin, että varuskuntien porteilla pizzaralli lisääntyy, koska nälkäiset varusmiehet joutuvat tilaamaan pikaruokaa henkensä pitimiksi syötyään porkkanakeittoa tai pelkkää perunaa.

Kasvisruoka-aterioita Puolustusvoimat perustelee ilmastosyillä ja kasvisruoan terveellisyydellä. Suunta on oikea, ja on mielestäni hyvä, että armeijassa yritetään lisätä kasvisruoan osuutta ruokavaliossa. Ruotuväki-lehden (28.9.) vuonna 2017 suorittaman kyselyn mukaan kyselyhetkellä Suomen armeijassa oli 88 varusmiestä, jotka tilasivat kasvisruokaa. Luku oli noin 0,5 prosenttia sen hetkisestä varusmiesten määrästä. On siis aiheellista kysyä, ovatko ”pakolliset” kasvisruoka-ateriat välttämättömiä. Mielestäni ovat, ja myös varusmiestoimikunnat esittivät kasvisruokapäivää armeijaan jo vuonna 2017. Kompromissina päädyttiin kahteen puolikkaaseen päivään, siis yhteen ateriaan päivässä kahden sijaan.

Kasvisruoan saaminen kaikkialla on helpottunut, ja samalla myös sen laatu on parantunut. Varusmiesten ei siis ole tarpeellista kituuttaa pelkällä porkkanalla ja perunalla, vaan kasviksista on mahdollista valmistaa täysipainoinen ja maistuva ateria, josta riittää energiaa myös varusmiesten tarpeisiin. Varsinkin, jos ruokaan kuuluvat myös maitotuotteet ja kananmuna, kuten Puolustusvoimien suunnitelmissa on. Kärjistetysti kyse on siis ainoastaan eläinproteiinin korvaamisesta kasviproteiinilla, koska tuoreet kasvikset kuuluvat jokaisen varusmiehenkin ruokavalioon jo nyt – ainakin niiden olisi syytä kuulua.

Ruotuväen mukaan yksi syy vähäiseen kasvisruokailijoiden määrään voi olla se, että suuri osa kasvissyöjistä on korkeasti koulutettuja pääkaupunkiseudulla asuvia naisia, jotka ovat kiinnostuneita eettisistä, terveydellisistä ja ympäristöllisistä syistä.

Useassa Suomen koulussa kasvisruokapäivät ovat olleet arkea jo useamman vuoden ajan, ja nuoret ovat tottuneet siihen, että jokaisella aterialla ei välttämättä ole tarjolla lihaa, vaikka kasvisruoka onkin herättänyt myös vastarintaa. On hyvä, että lapsia ja nuoria totutetaan siihen, että lihaa ei välttämättä jokaisella aterialla ole tarjolla. Eikä tarvitsekaan olla. Ja se, että Suomen armeijan kaltainen suuri instituutio osallistuu valistamaan nuoria siitä, että ateria voi olla ravinteikas, maukas ja terveellinen ilman lihaa, on myös hyvä asia.

Vaikka en itse lihaa syö, en vaadi kaikkia muita lopettamaan lihansyöntiä. Kasvisten ja kasvisruoan osuutta ruokavaliossa kaikkien olisi sen sijaan syytä lisätä. Itse asiassa moni vegaani taitaa olla vegaani muun muassa siksi, että lihaa kulutetaan liikaa, vaikka vähempikin riittäisi.

En usko, että kaksi kasvisruoka-ateriaa viikossa tekee kenestäkään vegaania, tai että kasvisruokailijoiden määrä edes kasvaa merkittävästi. Välttämättä ei tarvitsekaan, mutta hyvä lähtökohta on kuitenkin se, että Suomen armeija osallistuu valistamaan nuoria niistä mahdollisuuksista, joita kasvisruoassa on. Ehkä joku ottaa opikseen myös reserviin, että kasvisruoan ei tarvitse olla pelkkää porkkanaa ja perunaa.

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Luokkakokous – "Yhtä nopeasti kuin joukko katosi pihalta ruusuineen olivat nämä ihmiset nyt palautettavissa tähän epätodelliseen kuplaan"

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Liian hyviä neuvoja

Nila ja ytimennävertäjät

Söi tapetit, ripuloi matolle ja on tutkitusti parasta terapiaa

"Tavallisissa" tapoissa uutisointi on "tavanomaista"– Koulusurmien yhteydessä medialla on vain taivas rajana

Jätepisteen viereen heitetty roska paljastaa tympeän piirteen sen jättäjästä

Vihreää valoa syksyn synkkyyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.