Hämärän kutsu

Talviaikaan siirryttäessä kerralla pimenneet illat vetävät mielen jälleen matalaksi. Valoton aika tuntuu vetävän koko ruumiin vireystilaa alas.

Me suomalaiset olemme oppineet kääntämään olosuhteet voimavaraksi. Nyt on otollinen hetki hiljentää ja hidastaa mielen kierroksia.

Kausivalot syttyvät ikkunoissa ja pihoilla. Hämärässä on lupa nauttia tapahtumattomuudesta. Lukea hyvä kirja, katsoa elokuva tai laadukas jääkiekko-ottelu. Ihailla skottiviskipullojen jännittävää muotokieltä ja tehdä makuvertailuja.

Liikunta virkistää talvellakin, mutta se ei ole tällä kertaa pääaiheena.

Pimeydessä on oma viehätysvoimansa, joka kutsuu tunnelmoimaan.

Ylen toimittaja Kaisa Pulakka on pohtinut (8.6.2015) melankoliaa ”murheellisuuden onnena”. Lainaus on kirjailija Victor Hugolta. Pulakka kirjoittaa, että melankolia on selittämätöntä surumielisyyttä, josta saattaa joskus jopa nauttia. Haikeaan oloon kääriytyminen vaatii aikaa ja joutilaisuutta, mikä tekee siitä tarpeellisenkin vastakohdan tehokkuusajattelulle.

Ihmisyyden yöpuoli on innoittanut loputtomiin taidetta romantiikan ajasta lähtien.

Esteettinen alakulo on silti petollinen seuralainen, sillä se sijaitsee janalla, jonka ääripäässä asuvat masennus ja depressio.

Sana melankolia tulee antiikin Hippokrateen lääketieteen opista, jossa melankhole eli musta sappi oli yksi neljästä elämännesteestä. Kolme muuta olivat sappi, veri ja lima. Antiikin ajattelun mukaan ihmisen terveys perustui nesteiden tasapainoon, kun taas epätasapaino johti fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin. Melankolia eli synkkämielisyys johtui juuri mustan sapen liiallisuudesta.

Teoria nesteistä vaikutti toisella ajanlaskun jälkeisellä vuosisadalla eläneen roomalaisen lääkärin Galenoksen oppiin neljästä temperamentista. Tunnemme yhä murheellisen pohdiskelevan melankolikon, velton leppoisan flegmaatikon, hilpeän seurallisen sangviinikon ja määräilevän tarmokkaan koleerikon.

Kukin luonnetyyppi altisti erilaisille mielen sairauksille. Esimerkiksi kunnianhimoinen ja äkkipikainen koleerikko ajautui helposti maniaan ja melankolikko tietysti masennukseen.

Neljä perustyyppiä on nykyihmisenkin helppo tunnistaa itsestään ja ympäriltään. Arkipsykologia ei ole juuri muuttunut antiikin ajoista. Ihminen on pohjimmiltaan sama. Oppi elämännesteistä on tietenkin täysin vanhentunut, sillä siltä puuttui kokeellinen pohja, kuten Petteri Pietikäinen toteaa kirjassa Hulluuden historia (2013).

Nykyisessä mielen fysikaalisessa tutkimuksessa Hippokrateen ja Galenoksen henki on kuitenkin vahvasti läsnä. Nesteiden tilalla ovat vain aivojen välittäjäaineet.

Evoluutiopsykologi Markus J. Rantala väittää, että kroonisen stressin aiheuttama matala-asteinen tulehdus voi käynnistää masennuksen. Tämä voi selittää, miksi toiset masentuvat elämässä eteen tulevista vastoinkäymisistä ja toiset eivät. Esimerkiksi suun ja suoliston sairaudet voivat johtaa tulehdukseen, joka sotkee sisäistä kelloa ja välittäjäaineiden tuotantoa.

Tulehduksen parantamisen lisäksi Rantala suosittelee masennuksen hoitoon ravitsemuksen, liikunnan ja nukkumisen laittamista kuntoon (Helsingin Sanomat 28.10.). Ei poikkea antiikin eikä nykyisestä arkiymmärryksestä.

Masennus voi Rantalan mukaan johtua myös ylimitoitetuista, saavuttamattomista tavoitteista. Taas palataan antiikin ihanteeseen tasapainosta. Hiljentyminen ja hämärän peittoon vetäytyminen on joskus hyvästä, kunhan se ei vie koko elämää mennessään.

Uusimmat

Nimellä

Oikein väärin toimittu

Pientä rajaa

Puijon ensilumenladun kausikortin hinta lähentelee jo halpuutusta – "Olisin valmis maksamaan enemmän"

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Kusti ei voi polkea paikallaan

Jalkapallokansan elinkautinen päättyy vihdoin ja karmeat haavat umpeutuvat sielustani

Kaikki lääkitykselle

Malttia pöyristymisiin

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.