Ikäihminen, ota loppukiri ja nauti!

Olipa kerran mehevä puheenaihe toisaalla Suomessa, kaukana Savon ulkopuolella.

Miehellä oli ollut roima määrä tuottoisia osakkeita, metsää, useita arvohuoneistoja. Pankkitilillä lepäsi pari miljoonaa silloista markkaa. Silti vainaja oli vuosikymmeniä sinnitellyt menoilla, jotka saattavat olla lähellä nykyisten takuueläkeläisten niukkoja toimeentulon edellytyksiä. Hän asui ahtaasti, ei liikkunut kotipaikkakunnalta, paikkautti vaatteitaan. Tekohampaista osa lopulta murtui suuhun.

Mies kuoli yksin ja vaivaisena kotosalla, sillä hän ei katsonut aiheelliseksi hankkiutua turvan ja hoivan piiriin. Ken tietää, vaikka olisi ollut hyvinkin onnellinen ja nauttinut rauhastaan.

Saita vai tyhmä, miettivät kateelliset.

Olipa elämänkulussa toki ihailtavaakin: mies eli kerrassaan kestävästi ja sikäli jopa trendikkäästi, jos asiaa tarkastellaan tämän päivän tilanteessa. Hän kai varoi olemasta rasite yhteiskunnalle. Ihannekuntalainen ei lähestynyt kotikunnan vanhuspalveluja vaatimuksineen.

Ulkopuoliset tunsivat myös sääliä ja toivoivat, että mammona edes olisi siirtynyt johonkin hyvään. Koko omaisuus kuitenkin lupsahti kaukaisten sukulaisten ahneisiin sormiin, kun vainajalla ei ollut perillisiä eikä testamenttia. Perijöistä osa vieläpä oli kauniimmin ilmaistuna degeneroitunutta väkeä, väisteli verojaan ja eli muutenkin vastuuttomasti.

Säästäväisen herran tarina on noussut vuosien mittaan mieleeni, kun olen lukenut lehdistä siviilioikeuden emeritusprofessorin Urpo Kankaan ajatuksia.

Kangas on pahoitellut, kuinka monet turhaan kituuttavat varmistellakseen varakkaiden lastensa elämää. Silloinkin, kun perikunta ottaisi tämän automaationa, odottaisi perintöä silminnähden hartaana ja pärjäisi mainiosti ilman sitäkin. Epäitsekkään olisi järkevää siirtää varallisuutta suoraan yhden sukupolven yli nuorille, jotka vasta rakentavat elämäänsä.

Liian usein omaisuus periytyy eläkeläisiltä eläkeläisille. Se on absurdia.

Kankaan ajatukset tuntuvat taas ajankohtaisilta, kun viimeksi viime viikolla Elinkeinoelämän tutkimuslaitos esitti (Savon Sanomat 10.7.), että ikääntyneet voisivat realisoida asuntonsa ja ostaa vapautuvilla varoilla hoivaa. Kotitalouksien varallisuus on mojova: yhtä yli 75-vuotiasta suomalaista kohti keskimäärin noin 110 000 euroa. Mukaan on laskettu asunnon lisäksi muukin varallisuus.

Kun luin tutkimusjohtaja Niku Määttäsen mietteitä, tunsin ensin ärtymystä, että taasko ajatellaan ikäihmiset kulueränä, joka saisi itse ottaa enemmän vastuuta itsestään.

Toisaalta Määttäsellä on tärkeä viesti, kun hän arvostelee suomalaista asumisuraa. Meillä on tavallista muuttaa useita kertoja aina vain isompaan asuntoon mutta harvoin elämän loppuvaiheessa pienempään, jolloin keskiluokkaisellakin vapautuisi varoja mukavampaan elämään ja hoivan ostamiseen.

Määttäsen mukaan asuntovarallisuuden purkamista voisi edesauttaa myös verotusta uudistamalla.

Nykyisin kuolinpesissä on usein esimerkiksi retuperällä olevaa metsäomaisuutta, jota ikäihmiset eivät ole saaneet aikaiseksi tai jaksaneet hoidattaa. Samoin kehnosti varusteltuja kesämökkejä, joiden ylläpito ja käyttö ei edes kiinnosta jälkipolvea.

Se on surullista. On syytä kannustaa vanhuksia elämään täysillä ja ottamaan loppukirin, jos siihen on mahdollisuus ja avittaa niitä, joilla ei ole varaa edes perusasioihin.

Ja lapsettomat testamentin tekoon järjen vielä juostessa.

Kirjoittaja on uutistoimittaja

Uusimmat

Nimellä

Meillä on rautamamma, joka ei ehkä välitäkään lastensa kärsimyksestä

Tyrkytystä ja tilausansoja

Kun mikään ei riitä

Maltillista alarmismia

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

Slovenia on pieni suuri maa

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Internetin flunssa

Hämeessä ei ollakaan hitaita

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.