Jäätikön sankarit

Ei, sanoi nainen. Kyllä, vaati mies. Sitten voit mennä yksin, sanoi nainen.

Mies suutahti ja herkesi puhumattomaksi. Häntä korpesi nainen, joka ei suostunut ajamaan autolla jäälle.

Sen takia hänen piti hinata ahkiota perässään, vaikka jäätien pohja olisi varmasti kestänyt. Siksihän se on jäädytettykin, että kestää. Kevääseen asti.

Naista korpesi mies, joka teki autosta aina yhtä suuren asian. Miksi verkot oli pitänyt viedä kauas suuren salmen taakse, jos sinne ei jaksanut kävellä?

Mitä vakuutusyhtiö sanoisi, jos he upottaisivat nelivedon syvänteeseen, ja kuka jäljellä olevan lainan maksaisi? Miten lapsille kävisi, jos he hukkuisivat?

Nainen kuunteli lokkien kirkumista. Ihme, että järven kansi kestää enää edes kävelijää.

Mies kuunteli saappaidensa alla rahisevaa sohjoa. Jättiläishauet lähtevät pian liikkeelle. Jään alle on viritettävä iskukoukkuja. Siitä hän ei sano tuolle kukkahatulle sanaakaan.

Jää on pohjoisen luonnon suuri lahja, joka tekee mahdottoman mahdolliseksi. Kun vedet jäätyvät, ihmiset ja eläimet voivat kulkea vesien päällä.

Jää on turvallinen, mutta samalla outo ja tuntematon. Se muuttaa koko ajan muotoaan ja on milloin sitkeää, milloin terästä tai pieniksi puikoiksi haurastunutta.

Jäällä on omat liikkeensä ja erityiset äänensä. Kuukaudesta toiseen se kumisee, paukkaa, narisee ja humisee. Lopuksi tulee helinään päättyvä rytinä.

Ne, jotka elävät jään lähellä, osaavat lukea sitä. He tunnistavat uveavantojen aliset ja päälliset virrat, ymmärtävät pinnan värien vaihtumisen syyt ja kuuntelevat railoja, joita muut tuskin erottavat.

He ovat usein saarelaisia - niitä, joiden on kuljettava veden, kohvan ja hyyhmän läpi myös rospuuttoaikoina. Jää on heidän ystävänsä. He kunnioittavat sitä, sillä jäätä voi ennustaa, mutta koskaan siitä ei voi olla täysin varma. Joskus se pettää.

Pienet, murheelliset uutiset todistavat, että huhtikuu on kuukausista julmin. Tämäkin kevät vie liian monta, hyvää ihmistä, sillä Suomessa on yksi extreme-laji ylitse muiden.

Sitä harrastavat kaiken ikäiset pikkulapsesta harmaahapseen. Laji on kiehtova, koukuttava ja jännittävä. Siihen tarvitaan vain epävarma alusta.

Jotkut astuvat vaaraan siksi, että eivät tiedä tai ymmärrä sen suuruutta. Monet ottavat riskejä nimenomaan sen vuoksi, että tietävät, mutta vähättelevät tosiasioita kasvattaakseen omaa rohkeuttaan.

Se ei pelaa, joka pelkää. Tosimies ei nosta verkkojaan ylös ennen kuin kuovi huutaa.

Ihminen on aina halunnut kokeilla rajojaan ja kykyään selviytyä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tavallisuus ei tuota sankareita. Sankaruus syntyy siitä, mikä on lähes mahdotonta.

Suomen kielessä urheus ja urheilu liittyvät toisiinsa. Murteissa urheileminen tarkoittaa edelleen samaa kuin uhkarohkeus. Hengellään ei saisi urheilla.

Kilpaurheilija virittää henkensä ja ruumiinsa äärimmilleen, jotta kykenisi ylittämään itsensä ja muut. Tavoitteensa vuoksi hän on valmis unohtamaan kokemusperäisen tiedon. Kun endorfiini piiskaa liikkeelle, tunne voittaa.

Todennäköisesti sama mielihyvähormoni ajaa niitäkin, jotka istuvat pilkillä niin kauan kuin avanto erottuu sulasta. Ikiaikainen saalistusvietti ja urheilijan uhrimieli kietoutuvat kuolemanvaaraan, jonka selättämisessä kelluttavat haalarit, turvareput ja naskalit olisivat vain tiellä.

Humpsahtaminen ei jäätikön sankareita haittaa. Se osoittaa, ettei talvikalastus ole mitään leppoisaa ajanvietettä vaan todellista selviytymistaistelua.

Jos käy hyvin, kohtalon hetket kertautuvat huoltoaseman baarissa sankaritarinoiksi. Jos.

Uusimmat

Nimellä

Rumaa ja ei niin kaunista

Kuopion katseenvangitsijat

Vanhus ja pingismaila

Vaalihylkiö

Suomalaisten vaivat

Poliittinen ilmasto

Pelikirjoja

Kauppaan ei kipaista kello 22

Finnpulp ja Premium Board

Kuatumataatihan se sotelle iski

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.