Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Greatest thing since sliced bread! Paras juttu sitten viipaloidun leivän!

Tällaisella heitolla amerikkalaiset kuvailevat innovaatioita, joita he pitävät huikeina. Lausahduksessa on humoristinen sävy, sillä käntyn viipalointi ei äkkiseltään tunnu mullistavalta.

Tokaisu on kuitenkin viime aikoina tullut useasti mieleeni, kun olen lajitellut roskiani. Päätin alkuvuonna alkaa kokeilla muovin kierrättämistä, ja ratkaisun vaikutus ajatteluuni on ollut hämmentävän iso.

Paluuta entiseen ei ole. En ole koskaan ollut näin innoissani roskista!

Kierrätykseen kelpaa käytännössä kaikki muovi, jota kaltaiseni tollukka arjessaan käyttää. Eli niin jugurttipurkit, voirasiat, pesuainepullot, muovikassit ja -pussit kuin leikkele-, juusto- ja einespakkauksetkin.

Kun edellä mainitut viitsii arjessaan erotella, huomaa nopeasti jotakin kummallista. Sekajäteroskis alkaa ammottaa tyhjää.

Havainto saa väistämättä miettimään, miten suuri rooli muovilla elämässämme onkaan. Hiljalleen alkaa myös tajuta, kuinka valtavasti tilaa läheiseltä kaatopaikalta ja jätteenpolttolaitokselta säästää, kun viitsii kierrättää.

Jos sattuu olemaan omakotiasuja, ratkaisu on myös taloudellisesti järkevä. Läheiset sukulaiseni kertovat säästävänsä peräti puolet vuosittaisista jätekuluistaan, kun vievät kauppareissuillaan muoviroskat marketin pihalla olevaan puristimeen.

Sekajäteastian tyhjennys on yllättävän kallista lystiä. Siksikin on sama kierrättää.

Euroopan unionin tavoitteena on, että puolet kaikista muovipakkauksista kierrätettäisiin vuonna 2025. Mielestäni tavoite on asetettu alakanttiin.

Väitän, että viiden vuoden päästä yli puolet suomalaisista on muovinkierrättäjiä. Syynä tähän on maalaisjärki.

Pohjimmiltaan kierrätyksen lisäämisessä on kyse ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta. Mutta toisin kuin useimmat samaan kamppailuun liittyvät rakenteelliset muutokset, tämä ei synnyttäne kokemuksia "ilmastohysteriasta" tai "ituhippeilystä".

Jos ja kun lentoliikennettä aletaan pian valtiollisesti rajoittaa, nousee väistämätön älämölö. Samoin käy aikanaan yksityisautoiluun ja lihansyöntiin puuttumisessa.

Ruotsissa toimivan Tulevaisuuden tutkimusinstituutin tutkijan Kirsti M. Jylhän mukaan tunne epätasa-arvosta on suurin ilmastonmuutoskeskustelussa vastareaktioita aiheuttava seikka. Eli: miksi minä tekisin mitään, jos muutkaan eivät tee?

Puhdistetun muovin nakkaaminen erilliseen roskikseen ei lie pahimmankaan änkyrän mielestä häneltä pois. Etenkään, jos sillä säästää rahaa.

Eurostatin vuoden 2015 tilaston mukaan Suomessa tuotetaan runsaat miljoona kiloa muovijätettä joka vuosi. Tuosta määrästä kierrätykseen päätyy alle kolmannes.

Kierrätyksen kasvun suurin pullonkaula on muovinkeräyspisteiden vähyys. Niitä on koko maassa runsaat 600.

Taannoin kotikaupunkini Iisalmen valtuustossa jätettiin aloite muovinkeräyksen tolkullisesta järjestämisestä kaupungin keskustassa. Tällä hetkellä kierrätysmuovit pitää viedä usean kilometrin päähän hypermarketeille.

Kaupungin vastauksen mukaan vastuu keräyspisteiden määrästä on Suomen Uusiomuovi Oy:llä. Yhtiön toimitusjohtaja puolestaan kertoo, että paikkojen määrä lisääntynee uudistuvan jätelain myötä.

Hieno juttu. Toivottavasti hyvää ideaa ei tukahduteta hengiltä.