Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Eräänä aamuna herätessäni huomasin, että olin kasvaessani saanut valoisan kuvan Suomesta ja suomalaisista. Havahtumisen hetki, unen ja valveen rajamailla, on outojen ajatusten aika.

Opetuksessa ja lasten lukemistoissa eli vielä vahvasti runebergiläis-topeliaaninen henki. Alakoulun kirjastossa oli reipashenkisiä poikakirjoja, joissa hypättiin mäkeä ja jäljitettiin juonikkaiden veijareiden voimin salakuljettajia saaristossa ja salakäytävissä Hämeen linnan alla.

Sitten oli se kirja, jossa nerokas nuorukainen rakensi hävittäjäkoneiden ylijäämäplekseistä lentoaluksen, joka toimi hänen keksimällään ihmeellisellä ionimoottorilla. Näin toimii nokkela teinipoika jälleenrakennuksen Suomessa.

Varttuneet, uskonnolliset sukulaistädit toivat kirjoja, joissa lähetystyöntekijät kertoivat tarinoita työkentiltään, Ambomaalta ja Formosasta. Henki oli lämmin ja ymmärtävä, mutta näin aikuisin silmin hiukan holhoava.

Varhaiskasvatuksestani huolehtivat myös Viisikot, Tarzanit, Korkeajännitykset, Aku Ankat ja muut pätkikset, Asterix, Tintti ja Lucky Luke.

Koti oli turvallinen ja mieleltään avara. Ehkä siksi ei mieleen jäänyt, että maailmaa ja sen ihmisiä pitäisi erityisesti oppia pelkäämään ja vihaamaan.

Pieni Suomi oli maa muiden joukossa, ja sen asukkailla kyky pärjätä siinä missä muillakin, kunhan vältämme hölmöilyä ja rettelöintiä. Tai paremminkin: Lasse Viren kaatui, nousi ja voitti!

Vastikään uutissivuston kommenttipalstalla joku taas hehkutti nationalismin voittoa globalismista.

Se on ennenaikaista, paikkansa pitämätöntä ja tyhmää. Tuhkarokkokin on lisääntynyt tietämättömyyden, epäluuloisuuden ja populismin takia, mutta harva sille hurraa.

Kielteinen nationalismi, isänmaallisuuden outo irvikuva, perustuu juuri kaiken toisenlaisen pelkoon ja halveksuntaan ja itsetunnon ja itsetuntemuksen puutteeseen. Historian kokemukset kertovat, ettei siitä ole juuri hyvää seurannut.

Yksi täti toi kirjan Inkan testamentti, kirjoittaja Karl May, vuoden 1955 painos.

Jos ette tunne, Karl May oli 1800-luvun lopun tuottelias saksalainen seikkailukirjailija, jonka teoksissa kuljettiin Lähi-idässä, Afrikassa ja molemmissa Amerikoissa, eksoottisissa paikoissa, joissa kirjailija ei itse ollut käynyt.

Mayn sankari oli aina rehti, oikeudenmukainen ja isänmaallinen saksalainen ja nimeltään Karl. May sai ansaitsemattoman huonon maineen – saksalainen kansallistunne ei 1900-luvun Euroopassa yhdistynyt pelkästään myönteisiin mielikuviin.

Mutta kirjailija itse asiassa suhtautui aikaansa nähden avoimesti ja tasapainoisesti vieraisiin kansoihin. Kaikenlaisten karlien kumppaneina seikkailuissa oli aina paikallisväestön jaloja ja viisaita edustajia, apassipäällikkö Winnetou heistä kuuluisin.

Karl May sattui olemaan myös erään Adolf Hitlerin mielikirjailija.

Luimmeko me tosiaankin samaa tekstiä, samoja ajatuksia? Tai lukivatko Albert Einstein ja Herman Hesse, myös Mayn harrastajia.

Inkan testamentti päättyy (seuraa juonipaljastus) siihen, että inkakuninkaiden viimeinen jälkeläinen päättää tuhota pelkkää ahneutta, vahinkoa ja väkivaltaa tuottaneen kulta-aarteensa ja lähteä Saksaan opiskelemaan maataloutta.

Se on tänäänkin kunniallisempi ja suositeltavampi ratkaisu kuin myrkyllinen nationalismi.

Uusimmat

Nimellä

Kiitos talvi! – Ensin pieni flikflak-sarja, sitten ohjelmassa rintarauhasten sulatus

Julkisuus, tuo ikävä kiusanhenki

Kiroilevalta isältä vesselille

Hälytyskellot eivät kuulu

Häirintä hämmentää päättäjiä ja uhkaa vinouttaa uutisointia

Kinkku ja ilmastokankkunen

Suomen paras veronmaksaja

Ei Suomea ilman savua

Tämä ilmainen vinkki voi parantaa päivääsi ja nostaa palkkaasi – oletko valmis kokeilemaan?

Sekameteliä somessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.