Kirje pysäyttää kiireessä

Sain jokin aika sitten kirjeen. Ihan oikean, paperille käsin kirjoitetun kirjeen, ja vieläpä toiselta puolelta maapalloa. Kirje lepäsi eteisen lattialla mainoslehtisen päällä, kun avasin ulko-oven. Se sai hetkessä aikaan valtavan ilon.

Keitin nopeasti kahvia, asettauduin sohvannurkkaan ja avasin kuoren. Kirje oli ystävältäni.

Silmäilin kirjeen pikaisesti läpi etsien syytä, miksi se oli lähetetty. Ystäväni asuu Aasiassa, mutta vaihdamme kuulumisia silloin tällöin sosiaalisten medioiden kautta. Ihmettelin, miksemme juttele samaan tapaan kuin ennen.

Kirjeessä ystäväni kertoi elämästään asioita, joita periaatteessa tiesin. Olin keskustellut niistä lyhyissä viesteissä aiempina viikkoina. Viestit ovat olleet nopeita välähdyksiä toisen elämästä ja arjesta. Niitä on ollut helppo lukea aina sopivalla hetkellä. Töiden lomassa. Linja-autossa. Aina juostessa seuraavaan paikkaan.

Kuitenkin vasta kirje tuntui avaavan kunnollisen keskusteluyhteyden. Sanat ja lauseet muodostivat merkityksellisiä kokonaisuuksia. Aivan kuin olisi istunut saman pöydän ääreen kuuntelemaan toista aidosti ilman keskeytyksiä.

Kirje tuntuu nykyään hämmentävän harvinaiselta esineeltä. Kirjeiden kirjoittamisen kulta-aika oli 1800-luvulla. Aluksi kirjeet olivat ylempien ryhmien viestimismuoto, mutta kun luku- ja kirjoitustaito yleistyivät, niitä alettiin kirjoittaa laajemmin ( Niin&Näin -lehti 1/2016).

Kirjeisiin on liittynyt alusta asti tietynlainen voimakas tunnelataus. Vaikka sisältö olisi vain arkisten kuulumisten vaihtoa, kirjeellä on jo esineenä vastaanottajalle suuri merkitys. Se on paljon henkilökohtaisempi ja käsinkosketeltavampi kuin illalla myöhään puhelimeen piippaavat 20 Whatsapp-viestiä. Kirje myös vaatii aikaa vastaanottajalta. Sitä ei voi klikata nopeasti auki, eikä siihen voi vastata sydän-emojilla. Se vaatii oikeaa tunteiden ilmaisua.

Tutkijat keräävät ihan syystä historiallisia kirjeitä. Niiden avulla voidaan saada arvokasta tietoa paikallisista ihmisistä, heidän elämäntavoistaan ja ajatuksistaan tiettyinä aikakausina. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven varhaisia kirjeitä etsitään yhä esimerkiksi Kuopion seudulta, vaikka kirjoittaja itse toivoi aina kirjeen lopussa, että ne hävitettäisiin (SS 4.12.2018).

Suomen Kirjallisuuden Seura puolestaan kerää parhaillaan tavallisten ihmisten kirjeitä ja kokemuksia kirjeenvaihdosta.

Mitä nykyisestä, digitaalisesta ajasta jää tutkijoille? Kahlaavatko tulevaisuuden tutkijat läpi miljoonia Whatsapp-viestejä ja koittavat muodostaa niistä järkevää kokonaiskuvaa maailmasta ja ihmisten viestinnästä?

Entä jos viestit kaikista pilvipalveluista huolimatta katoavat? Voiko historiasta joskus löytyä ajanjakso, jolloin on viestitty enemmän kuin koskaan, mutta josta ei lopulta jäänyt mitään jäljelle?

Digitaalisuus on positiivinen kehitys, joka on helpottanut asioiden hoitamista ja yhteydenpitoa mihin tahansa maailman kolkkaan. Se ei kuitenkaan onneksi ole vastakohta aiemmille viestintämuodoille.

Edelleen kirjakaupasta voi ostaa kirjepaperia, istua pöydän ääreen ja kirjoittaa.

Vastaanottaja voi olla ystävä tai vaikka kirjoittaja itse. Kirjeeseen voi kirjoittaa, millaista elämä on, ja mistä asioista haaveilee.

Kirjeen avaa ehkä eri ihminen kymmenen vuoden päästä. Ehkä hän ei haaveile samoista asioista, mutta ainakin hän voi pysähtyä hetkeksi sohvannurkkaan ja kuunnella.

Uusimmat

Nimellä

Läheltä ja vieläpä maukasta

Olemme tähtipölyä, lensimme Kuuhun

Rajat ovat ylittyneet

Sitä saa, mitä tilaa

Kuningas kävi vaatimattomassa studiossa, eikä musiikki ollut enää entisellään – silti Wiskari möyrii matona korvassa

Ikäihminen, ota loppukiri ja nauti!

Virheeni tekevät minusta minut – "10 000 tapaa, jotka eivät toimi"

Videot ovat tulleet jäädäkseen

Mylläri Menocchion maailmankuva

Olen lentävä ekoterroristi – miksei minulle aseteta rajoja?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.