Loputonta spekulointia

Demokraattisissa järjestelmissä politiikka on siinä mielessä mielenkiintoinen laji, että se antaa huomattavan määrän tilaa tulkinnoille. Diktatuureissa tilanne on toinen. On vain yksi totuus. Siinä saattaa ottaa ohraleipä, jos et satu olemaan samoilla linjoilla valtaapitävien kanssa.

Suomi on onneksi demokratia. Niinpä meillä riittää aina spekuloitavaa – ajoittain monta asiaa samanaikaisesti. Ja juuri nyt arvailtavaa on poikkeuksellisen paljon.

Seuraavat presidentinvaalit ajoittuvat näihin aikoihin ensi vuonna. Ensimmäisen kierroksen yhteydessä pidetään ensimmäiset maakuntavaalit.

Maakuntavaalit ovat jo sillä tavalla ajankohtaiset, että erityisesti istuvat kansanedustajat mittailevat, onko heidän mielekkäämpää satsata kaksariin eduskunta – kunnallinen päätöksenteko vai eduskunta – maakunnallinen päätöksenteko.

Koko kattauksen hoitaminen on niin haasteellista, että jokin muukin kuin perhe-elämä siinä kärsisi.

Spekulointi presidenttiehdokkaiden nimistä on käynyt tovin kierroksilla.

Keskusta on ainoana puolueena asettanut kandidaatikseen Matti Vanhasen. Varmaa myös on, että maisterisjätkä Timo Soini (ps.) ei Linnaan pyri.

Vasemmistopuolueilla tilanne on auki. Demarien ehdokkuutta on tyrkytetty Jutta Urpilaiselle. Kisasta vetäytynyt Eero Heinäluoma liputtaa Urpilaisen puolesta, mutta miten puolueen tänään valittava puheenjohtaja saa perhevapaaltaan palanneen syrjäytetyn puheenjohtajan Urpilaisen motivoitua?

Vihreät odottaa Pekka Haaviston vastausta. Jos se on kielteinen, puolueen puheenjohtajan tehtävistä vapautuva Ville Niinistö kuopii pilttuussa.

Ja lähteekö kristillisdemokraattien Sari Essayah Lapinlahdelta toista kertaa kisaan? Kaikki arvuuttelu on ajanvietettä, jos suosittu Sauli Niinistö hakee jatkokaudelle.

Ennen kuin maalle valitaan seuraava päämies, ehätetään spekuloida lukuisilla muilla henkilövalinnoilla politiikan huipulla.

Demarien puheenjohtajakamppailu on ollut kuin lehmän henkäys. Ponneton kiertue ei nostanut kannatusta tai vahvistanut Antti Rinteen haastajien asemaa.

Suurimman oppositiopuolueen gallupmenestys on kohonnut hallituksen tekemien vaikeiden päätösten ja haparointien seurauksena. Jatko on riippuvainen siitä, pystyykö hallitus terästämään otettaan ja viemään jämäkästi maaliin kunnianhimoisia tavoitteitaan.

Vihreät joutuvat vaihtamaan kesällä puheenjohtajaansa, kun 40-vuotias Niinistö väistyy virkavuosien tullessa täyteen..

Puolueessa menivät murot sekaisin, kun vahvoihin seuraajaehdokkaisiin kuulunut Outi Alanko-Kahiluoto heitti pyyhkeen kehään. Syy: Alanko-Kahiluodon mielestä Niinistön suosikki seuraajaksi on kansanedustaja Emma Kari.

Siinä missä vihreiden kannatus on mielipidemittauksissa nousussa, perussuomalaisille on tullut rumasti takkiin.

Hallitusvastuu on palauttanut populistipuolueen arkeen.

Puheenjohtaja Timo Soinin asema ensi kesän puoluekokouksessa ei ole kiveen hakattu edes siinä tapauksessa, että hän asettuu ehdolle. Soini halusi hallitukseen ulkoministeriksi.

Kun ei kierrä kenttää vaan maailmaa, siitä joutuu maksamaan hintaa. Tosin valtiovarainministerin salkku ei olisi ollut perussuomalaisten puheenjohtajalle sen kevyempi.

Jos Soini ei jatka syystä tai toisesta puheenjohtajana ja seuraaja ei kuulu hänen lähipiiriinsä kuten Jussi Niinistö tai Sampo Terho, mahdottomuus eivät olisi ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Silloin poliittiseen kenttään tulisi lyhyessä ajassa niin suuria muutoksia, että spekulantit ovat ylitöissä.

Uusimmat

Nimellä

Videot ovat tulleet jäädäkseen

Mylläri Menocchion maailmankuva

Olen lentävä ekoterroristi – miksei minulle aseteta rajoja?

Kotiäitien ja -isien puolesta kysyn vaan, kuka tässä tyhmenee?

Maalivahti Kevin Lankinen kertoi mitä lukee parhaillaan ja seuraavaksi kirja vietiin käsistä – miksi?

Pottunuijan kera Karjalaan?

Talkootyö ja mokkapalat

Hiilivoimaloiden tilalle tarvitaan tuuli- ja aurinkoenergiaa

Voimaa perhosen siivistä

Isis ei ole hyväuskoisille

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.