Malttia pöyristymisiin

Viikonloppuna läpi Suomen pyyhkäisi pöyristymisen aalto, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Pasi Pölösen kerrottiin linjanneen, että kaikille koulun oppilaille tarkoitettua yhteistä joulujuhlaa, siis perinteistä kuusijuhlaa, ei voi järjestää kirkossa kuten muun muassa Kouvolassa oli tehty (Maaseudun Tulevaisuus 8.11.).

Reaktiot olivat nopeita ja jopa raivokkaita siihen tyyliin, että nyt meiltä viedään joulukirkkokin koululaisilta.

No ei viedä. Sellaisesta ei ole ollut mitään puhetta.

Pölönen perusteli päätöstään toteamalla, että kyse oli opetussuunnitelmaan rinnastettavasta opetuksen sisällöstä, koska perusopetusasetuksen kolmannen pykälän viidennen momentin mukainen koulun päättäjäisjuhla oli korvattu kirkossa järjestetyllä juhlalla. Kyse ei siten ollut perinteisestä joulukirkosta.

Tarkasti luettuna Pölösen ratkaisu on raikas ja se on linjassa yhdenvertaisuus- ja uskonnonvapauspykälien kanssa. Lisäksi se ei ole ristiriidassa vallitsevan käytännön kanssa.

Kirkko on evankelisluterilaisille ja varmasti myös ortodokseille kristityille sellainen tila, jonka erityisyyttä on halu varjella.

Lienevätkö Pölösen päätöksestä kouhkanneet muistaneet, miten koulujen päättäjäisjuhlissa voi nykyään olla melko reipas meininki. Enimmin pöyristyneet saattaisivat todellisuudessa kavahtaa ravakan ohjelman viemistä kirkon alttarille tai sen läheisyyteen.

Asioilla on aina puolensa. Hyvä on harvoin kokonaan hyvä ja huono harvoin kokonaan huono.

Kirkon seinät eivät tietenkään tee tilaisuudesta itsessään tunnustuksellista. Kirkossa kuuluu kuitenkin käyttäytyä kuten kirkossa käyttäydytään.

On joka tapauksessa kiintoisaa, miten käy esimerkiksi helsinkiläisen Ressun lukion syksyn ylioppilasjuhlan ja itsenäisyysjuhlan Vanhassa Kirkossa, sillä Pölösen ratkaisu lähtökohtaisesti kieltää kirkon käytön juhlatilana.

Siltä osin ratkaisua voikin arvostella. On tosin totta, että kirkosta välittyy jo itsessään uskonnollisia merkityksiä, mutta ylioppilasjuhlassa ei uskonnollista ulottuvuutta ole. Itsenäisyysjuhlassa uskonnollisuutta puolestaan voi ja kuuluukin olla.

Tutkijatohtori Johanna Vuorelma ehätti kummeksumaan poliitikkojen kannanottoja Pölösen päätöksestä. Hän kysyi, onko oikeasti luettu päätös väärin, vai onko harhautettu tietoisesti puhumalla ihan muusta asiasta ( Helsingin Sanomat 10.11.).

Luulenpa, että päätöstä ei ollut luettu laisinkaan. Sitä kun ei ollut saatavilla perjantaina, kun Maaseudun Tulevaisuus uutisen ensimmäisenä kertoi, eikä sitä löytynyt viikonloppunakaan, jolloin some-kohu riehui kovimmillaan. Nyt se löytyy. Päätös tuli julki maanantaina iltapäivällä.

Tosin uutisistakin olisi oikean käsityksen saanut, jos olisi ollut malttia.

Paljolta meuhkaamiselta olisi säästytty, jos kansanedustajat olisivat malttaneet mielensä ja lukeneet Pölösen päätöksen ajatuksella läpi ennen kommentointiaan. Mitään hyötyä hätäilystä ei ollut. Ei varmasti.

Kohu synnytti käsityksen, että kansanedustajat uskovat kannattajiensa ja potentiaalisten äänestäjiensä olevan välittömästi vailla heidän kommenttejaan asiaan kuin asiaan. Eivät taida olla. Päinvastoin he odottavat edustajiensa harkitsevan lausuntojaan ja myös myöntävän, jos lausunnoissa tulee virheitä. Nyt ei tainnut tapahtua kumpaakaan.

Jos poliitikoilla on ajatus, että esimerkiksi kirkko sopii juhlatilaksi perusopetuksen ja lukion päättäjäisiin, linjauksen voi uusia perustuslakivaliokunnassa. Ei somessa.

Uusimmat

Nimellä

Hyvä elämä, armelias kuolema, mielellään ei jäisen vuoren huipulla

Halpa pesukone ei ollutkaan halpa

Maanantaina on hyvät mahdollisuudet tuhlata veronkorotukset

Luottamus on kivijalka

Suomen niemen pesänjakajat

Roskia ja hirsiä

Huuhkajat hautasi menneisyyden haamut, remontoi suomalaisen jalkapallon identiteetin ja sai uskomaan parempaan

Syödään siemenperunoita

Tule ja syö niin paljon kuin jaksat! – Pyöriikö KYSin päivystykseen saman verran ähkystä kärsiviä potilaita kuin aiemminkin?

Rikospornon lumo

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.