Matonkuteita – "Huoneen ovi on auki käytävään. Lähimmässä sängyssä on tuttu ja rakas ihminen."

Huoneen ovi on auki käytävään. Lähimmässä sängyssä on tuttu ja rakas ihminen.

Hän ei enää muista ja hahmota asioita niin kuin ennen, eikä pysty oikein puhumaan. Emme voi ihan tietää, minkä verran hän ymmärtää.

Nyt hän on hereillä ja katselee. Pala nousee kurkkuun, mutta samalla tuntuu helpottavalta, ettei kipuja näyttäisi olevan.

Viime aikoihin kotipaikka oli palvelutalossa, mutta sitten tuli siirto nykyiseen hoitopaikkaan, kun käynnit terveyskeskuksessa tihenivät.

Keuhkokuume on pelottavankaikuinen sana. Kesti aikaa, ennen kuin olotila sai nimen. Kuurit eivät tehonneet. Nyt hoidetaan kipuja, kun niitä tulee.

Sängyn päädyssä on tuoli. Vedän sen lähemmäksi. Häiritsenköhän vieressä olevaa toista potilasta, jos alan puhua?

Välissä on vain vähän sermiä, mutta uskaltaudun silti juttelemaan puolihiljaisella äänellä kuulumisia. Ikkunasta käy alkavan syksyn valo.

Tarjoan vettä. Pöydällä on nokkamuki, mutta olemme huomanneet, että juominen onnistuu helpommin pillillä. Leveämmästä nokasta juoma tuntuu vuotavan osin ohi.

Peiton päällä käsi ottaa kiinni kädestäni.

Mieli kulkee yhteisiin tekemisiin. Muistikuvissa paistaa aurinko.

Keväällä se oli lunta vasten huikaisevan kirkas, kun katselimme rannassa ja pihapiirissä kevään merkkejä. Joutsenet olivat tulleet. Ja pian vuokot kukkivat.

Heinäkuussa aurinko paistoi lämpimästi, kun kannoimme pihapöytää sopivaan kohtaan ja katoimme siihen päiväkahvit.

Elokuussa istuimme peitolla nurmikolla, ja kukissa lepattelivat perhoset. Horsmien höytyvien lennellessä metsäaukiolla sukkuloivat sudenkorennot.

Aurinko paistoi sisälläkin. Kun astuimme ovesta eteiseen, keittiöstä näkyi ruuanlaittaja paistinlasta kädessä kääntämässä haukisipaleita. Saimme iloisen toivotuksen: tervetulloo! Kohoamassa oli ainakin leipätaikina.

Kangaspuut tarvitsivat kuteita. Värikkäiden pallojen keriminen porukalla oli mukavaa. Ahkerat kädet ehtivät meille myös neuloa lukuisat lämpimät jaloille.

Kun vieraita tuli, nostettiin tarjottavat esiin, aina niin runsaina.

Ehtivätkö hoitajat silloin, kun emme ole itse paikalla, huomata kipujen alkamisen, kun hoidettavia on paljon?

Ehtivätkö he liikuttaa potilaita, jotta liikuntakyky säilyisi, ja vaihtaa asentoa heiltä, jotka eivät pääse jalkeille? Kysymyksiä nousee läheisen luona monia. Ne eivät ole syytöksiä, vaan huolta ja ymmärrystä.

Kysymyksiä saa esittääkin, uskallus kai on eniten tiellä. Ettei pidettäisi vaativana eikä yhteiselo läheistä hoitavien kanssa hankaloituisi.

Tyyny kostuu, ja käännämme sitä. Annamme ruokaa, ja sitä hän pystyy vielä syömään, se on iso ilonaihe. Syöjä nyökkää, kun kerromme tapahtunutta asiaa. Hän naurahtaakin, ihan kuin ennen.

Metsän rajassa keltainen ja vihreä vuorottelevat. Harakka lentää maiseman yli ruokaa etsimään.

Seinälle laitetuissa iloisissa korteissa kukkivat orvokit.

Tulen taas käymään, sanon.

Pihalla vastaan tuoksuu kaunein syysilma. Ajatuksissa seilaa, vaikka hiljaisella tuulella. Hoitamisen ratkaisemattomat yhtälöt. Eri ikä- ja elämänvaiheissa olevien erillisyys. Ajankäyttö ja tekemisten olennaisuus. Ratkaisujen monimutkaisuus.

Näytöksen ainutkertaisuus. Muutoksen ja hyväksymisen vaikeus. Kiitollisuus.

Uusimmat

Nimellä

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

Slovenia on pieni suuri maa

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Internetin flunssa

Hämeessä ei ollakaan hitaita

Muistoja Niiralan montusta

Tätien ja setien työt

Eiköhän unohdeta koko juttu

Poliittista viihdettä viikoittain

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.