Olen sisällöllinen väliinputoaja

Olen toukokuun alusta alkaen ajanut noin 50 minuutin työmatkaa edestakaisin. Matkustusta on kertynyt yhteensä noin 125 tuntia.

Noiden 125 tunnin aikana on ehtinyt miettiä monenlaista. Suurimman osan ajasta olen kuunnellut radiota. Jossain vaiheessa havahduin, että vaihdan kanavaa vajaan tunnin matkan aikana vähintään kymmenen kertaa.

Reilun viiden vuorokauden kuunteluajan aikana, minulla ei ole syntynyt yhdenkään juontajan kanssa parasosiaalista suhdetta.

”Parasosiaalista suhdetta voidaan tarkastella ja tutkia samalla tavalla kuin mitä tahansa ihmissuhdetta, sillä monilta osin se saa kuuntelijassa aikaan samankaltaisen reaktion kuin kasvokkain tapahtuva ihmissuhde”, määrittelee Klaudia Käkelä parasosiaalista suhdetta opinnäytetyössään.

Tällaisen suhteen syntyminen vaatii yhteistä aikaa, niin kuin minkä tahansa muun kaverisuhteen syntyminen.

Olen pohtinut, miksi en pysy kanavalla pidempään?

 

Ensimmäisenä mieleeni juolahti radioiden sisällöllinen laatu. Välillä tuntuu, että juontajan tehtävä on kertoa seuraavan biisin nimi ja painaa napukkaa, josta kipale helähtää soimaan. Sisältö on hyvin viihteellistä ja samanlaista sisältöä tulee lähes joka kanavalta.

Olen myös huomannut, että tietyt sisällöt saavat minut välittömästi vaihtamaan kanavaa. Näitä minun kohdallani ovat Antti Tuiskun ja Kaija Koon biisit, kaupallisille kanaville välttämättömät mainokset sekä loppuunkulutetut viisut. Kun Arttu Wiskari laulaa kolmatta kertaa tunnin sisään Suomen muotoisen pilven alla, tekee mieli karauttaa auto lähimmälle huoltoasemalle ja repiä äänilähde irti auton keskipaneelista.

Yksi häiritsevä elementti on myös juontajan tietämättömyys. Yhtenä iltapäivänä valtakunnallisen kanavan juontaja ihmetteli mikä shamaani on. Luulin, että kaikki ovat oppineet shamaanin merkityksen jo katsellessa Joulupukkia ja noitarumpua ala-asteikäisenä. Lisäksi juontajissa aiheuttaa närää heidän ”persoonallisuutensa”. On outoa, että juontajat kuvittelevat, että heidän kissan kuulumiset kiinnostavat kuulijoita. Asialinjalla voi nykyään jopa erottua radiomaailmassa.

 

Tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että ”kanavashoppailu” ei voi johtua pelkästään sisällöstä. Ei kaikki ohjelmat voi olla huonoja.

Päättelin, että olen sisällöllinen väliinputoaja. Olen kuuntelija, joka kaipaa asiaohjelmaa, mutta tunnin mittainen puheohjelma on liian pitkä, että jaksaisin keskittyä täysillä lähetykseen. Tarvitsen väliin jotakin virikettä, jotta keskittyminen säilyy.

Yle Puhe toteuttaa jossain määrin tätä aamuisin, mutta työmatkoilleni aamuohjelmat eivät osu. Biisien värittämälle asiaohjelmalle löytyisi mielestäni tilausta myös muihin aikoihin päivistä.

 

Suomessa radion alkuaikoina oli jopa ohjeet, kuinka kuunnella. Yleisradio antoi ne vuonna 1931. Sopivammaksi kuuntelupaikaksi suositeltiin tummaa ja himmeäksi sisustettua huonetta, sillä ”hämyisessä huoneessa mieli on vastaanottavaisempi”. Kuunteluetäisyyden suositus oli noin kaksi metriä kovaäänisen vastapäätä. Asema piti virittää paikoilleen jo hyvissä ajoin ennen lähetystä eikä viritystä saanut sorkkia. Ohjeessa kehotettiin myös keskittämään ajatukset ääneen eikä esimerkiksi sanomalehteä ollut soveliasta lukea samaan aikaan.

Samat ohjeet voitaisiin antaa tänäkin päivänä. Irtautuisimme edes hetkeksi hektisestä ajasta, jossa puhelin ja kaikki muut virikkeet häiritsevät kuuntelijakokemustamme.

 

Kirjoittaja on urheilutoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Kun katsoo vain puuta, ei näe metsää

Turhat johtajat ja jonninjoutavat isopalkkaiset pikkuviskaalit pihalle – Vai mitenkä oli?

Slovenia on pieni suuri maa

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Internetin flunssa

Hämeessä ei ollakaan hitaita

Muistoja Niiralan montusta

Tätien ja setien työt

Eiköhän unohdeta koko juttu

Poliittista viihdettä viikoittain

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.