Pottunuijan kera Karjalaan?

Joka kerta kun avaan kapustalaatikon keittiössäni, sieltä pilkottaa evakkomatkan tehnyt perunansurvin. Puinen, silkkisen pehmeäksi kulunut ja vähän reunastaan palanut. Kenties se on joskus jäänyt kyljelleen kuumalle puuhellalle. Sillä on muussattu pottukattilallinen jos toinenkin, ja väristä päätellen myös marjoja.

Perunansurvin kuului äidilleni, sitä ennen hänen äidilleen ja sitä ennen tämän Lyyli-äidille. Kun kotona Suistamolla on pitänyt ennen evakkoon lähtöä päättää, mitä otetaan mukaan evakkomatkalle, monikäyttöinen nuija on katsottu yhdeksi tarpeellisimmista tavaroista.

Tähän saakka karjalaisista juuristani ovat muistuttaneet paitsi tuo yksittäinen keittiötyökalu myös tarinat ja tiettyjen tapojen, kuten vieraanvaraisuuden, omaksuminen.

Konkreettiset muistoesineet ovatkin sitten vähissä. Ei ole myöskään valokuvia.

Mutta on kertomuksia kauniista Karjalasta ja sen ihmisistä. Eriskummallisistakin. ”Taidat olla varsinainen Maisun Miitrei”, sanoi äitini usein, jos minulla esimerkiksi liehui pitkä neuletakki lyhyen takin alta.

Että siis kuka?

Kun kysyin perusteluita, sain vastaukseksi, että Maisun Miitrei oli omalaatuinen karjalainen velikulta, jolla saattoi olla vaikkapa monta hattua päällekkäin.

Sittemmin kirjalliset lähteet ovat piirtäneet Maisun Miitreistä eli Dimitrij Tarosesta yksittäisiä tarinoita monipuolisemman kuvan. Muistelmissa kuvataan laajalti tunnettua keksijäpelleä, joka oli oman aikansa Pertti ”Spede” Pasanen rakennellessaan erilaisia viritelmiä.

Kiitos internetin ja kyläkirjojen, Maisun Miitrein lisäksi löytyy tietoa ja jopa valokuvia omilta tai puolison sukujuurilta. Koottu tieto tuo kertomuksissa esiintyviä paikkoja ja ihmisiä lähemmäksi ja konkreettisemmiksi, kun pitäjäkartoista pystyy katsomaan sukujen tarkat asuinpaikat.

Jos antaa Karjala-kiinnostukselle pikkusormen, niin viimeistään matkailu ja sukututkimus vievät tiettävästi koko käden, lupaa Iisalmen seudun Karjala-seuran ja Suistamo Seuran puheenjohtaja Mirja Köttö.

Hän kertoi minulle, että juuri ikäiseni kolmannen polven karjalaiset ovat nyt kiinnostuneita tutkimaan juuriaan. Tämä näkyi esimerkiksi tänä kesänä, kun Suistamolla juhlittiin Pyhän Nikolaoksen kirkon 175-vuotisjuhlia ja Suistamon laulujuhlia.

Nelikymppisillä on usein jo kiireisimmät pikkulapsivuodet takana, ja elämässä avautuu aikaa omille asioille, hän arvioi kokemuksensa perusteella ilmiötä.

Meitä yhdistää se, että me emme ole vielä kovin kaukana evakkojuuristamme, jolloin meillä on aiheeseen side, mutta toisaalta meillä ei ole katkeruuden painolastia. Koulussa kitkettiin kaikenlainen ryssittely.

Vaikka monet meistä ovat yhden karjalaisen isovanhemman myötä niin kutsuttuja varttikarjalaisia, kuten itsekin, niin Karjalasta lähtemisen kokemus oli isovanhemmalle niin väkevä, että se on jättänyt pysyvän jäljen ainakin omaan identiteettiini.

Lähtisinkö matkalle? Mirja Köttö veikkaa, että jos lähtisin matkalle suvun kotipitäjään, karjalaisuuteni vahvistuisi tai suorastaan puhkeaisi kukkaansa. Seuraavaksi menisin ehkä naapurikylälle, josta saattaisin löytää yllättäviä sukujuuria ja kohta saattaisin innostua tutkimaan laajempaa ja laajempaa aluetta. Kun alkaa kulkea Karjalassa, alueen – ja samalla menetyksen – suuruus yllättää monet, kertoo Köttö.

Lähtisinkö? Pakkaisinko laukkuuni jopa perunansurvimen, joka tekisi matkan lähtöpaikalleen? Ajatus kiehtoo.

Kirjoittaja on teematuottaja.

Uusimmat

Nimellä

Ilmastoahdistusta ei pidä väheksyä

Empatiakyvyn rajoja hakemassa

Kesälomareissulle kotimaassa tuli hintaa – toki halvemmallakin olisi päässyt

Alas Kiven portaita

Olen sisällöllinen väliinputoaja

Matkalla aikuiseksi – käytännön vinkkejä lukion alkuun

Eläköön mittaamiselle!

Kieltäydy turhista töistä

Ei kiirettä minnekään

Kansa kaipaa komiikkaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.