Rahapolitiikkaa à la Savo

Savolaisilla on ollut kysyntää Euroopan unionin huippuviroissa. Kolme suomalaiskomissaaria ovat kaikki Savosta.

Huomattavaa lisäksi on, että Erkki Liikanen (sd.), Olli Rehn (kesk.) ja komissiossa tällä hetkellä istuva Jyrki Katainen (kok.) tulevat eri poliittisista ryhmittymistä. He ovat myös hoitaneet vuorollaan painavia salkkuja, jotka ovat sisältäneet talouteen liittyviä tehtäviä.

Alueellisessa edunvalvonnassa soisi niinikään, että vahvoja vaikuttajia tulisi mahdollisimman laajalta rintamalta. Se edellyttää nousemista keskeisiin tehtäviin omassa viiteryhmässä ja kykyä puoluerajat ylittävään yhteistyöhön.

Luotto savolaisosaamiseen Euroopan unionin ytimessä ei ole kadonnut minnekään.

EU:ssa uudet henkilöt nimitetään ensi vuonna peräti kolmeen huippuvirkaan. Täytettäväksi tulevat EU-komission puheenjohtajan, Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajan sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan paikat.

Ennakkoarvioissa on mukana tuttuja savolaisia. Katainen on ilmoittanut vetäytyvänsä Brysselistä. Sen sijaan erityisesti Liikasen ja häntä Suomen Pankin pääjohtajana seuranneen Rehnin nimet ovat olleet esillä, kun nykyiselle EKP:n pääjohtajalle Mario Draghille haetaan seuraajaa.

Uutistoimisto Bloombergin ekonomisteille tekemän kyselyn mukaan Liikanen on ennakkosuosikki korvaamaan tehtävästä vuoden kuluttua syksyllä väistyvän Draghin. Kreikan talouskriisiä komissaarina hoitanut Rehnkin on rankingissa viidentenä.

Ei paha, voidaan Mikkelin torilla sanoa. Kaksi omaa miestä pistesijoilla.

Liikanen on todennut, ettei hän lähde enää aktiivisesti tavoittelemaan mitään paikkaa.

Hän ei ole kuitenkaan sulkenut kokonaan ovea uusilta työtehtäviltä. Liikanen sanoo niitä harkitsevansa, jos sellaisia tulee tarjolle. Vai haluaako hän enemmän aikaa esimerkiksi harrastukselleen ahventen narraamiselle Saimaalla?

Monet Liikasen ikäluokan aktiivipoliitikot ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä taka-alalle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Liikanen ei tosin ole ollut tekemisissä politiikan teon kanssa, jota veteraaniedustajat moittivat pinnalliseksi ja jopa ilkeämieliseksi.

Jos Liikanen nimetään EKP:n johtoon, hän on 69-vuotias. Tehtävää kahdeksan vuotta hoitanut Draghi on Liikasta kolme vuotta vanhempi, ja Draghin edeltäjä Jean-Claude Trichet lopetti pestissä saman ikäisenä kuin Liikanen aloittaisi.

Tosin aktiiviliikkujaksi tiedetyn Liikasen kohdalla ikä on vain numeroita.

Vaikka keskuspankkien harjoittama rahapolitiikka on irrallaan politiikasta ja sen pitäisi perustua kylmälle talousdatalle, huippuvirkojen täyttäminen on nimenomaan politiikkaa tai oikeammin poliittista peliä.

Siinä ovat vahvoilla suuret jäsenmaat kuten Saksa ja Ranska, joihin Suomella on hyvät suhteet. Niitä vahvistettiin menneellä viikolla Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ensimmäisellä virallisella Suomen vierailulla.

Suurmaat eivät kuitenkaan voi hamuta kaikkea valtaa itselleen. Asetelma pelaa Liikasen pussiin, kun jaossa on kolme keskeistä tehtävää.

Liittokansleri Angela Merkel saattaa haluta nimenomaan komission johtoon saksalaisen. Se ei ainakaan heikentäisi suomalaisvaihtoehdon mahdollisuuksia EKP:ssa.

Valitsijoiden ei tarvitse arvuutella Liikasen kohdalla, mitä tilaavat.

Yhdeksän vuotta komissaarina ja 14 vuotta Suomen Pankin pääjohtajana ovat näyttöjä, joita harvalla on esittää.

Uusimmat

Nimellä

Joulukuusi perustuu valeuutiseen

Isot maalit jäävät tekemättä

Työtä tekijöille on tarjolla

Hyvin pahoinvoivat nuoret

Uberista voi oppia

Viinasta kannattaa puhua

Stadion on saatava nopeasti

Onko sivistys jo ruma sana?

Missä auto, siellä ongelma

Monenlaista mediapeliä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.