Reilun kaupan maitoa

Vanhaa sanontaa näkee lähinnä muualla kuin karjatalouden yhteydessä: ei kannata tappaa lypsävää lehmää. Nyt se konkretisoituu alkumaisemaansa. Monella tilalla mietitään otsa syvillä rypyillä, montako ihan käypäistä lypsylehmää lähtee teuraaksi, kun oma sato jäi kuivana kesänä vähiin ja ostorehu on tänä talvena kallista ja niukkaa.

Hätähuudot eivät ole nyt tavanomaista perusvalitusta, ja se on ymmärretty. Lisärahoituksella maatalouden ahdinkoon on laaja kannatus.

Viljelyolot ovat olleet vain keskimäärin OK. Viime syksynä viljat jäivät moneen märkään peltoon puimatta. Tänä kesänä hurja helle ja kuivuus käristivät kasvustot.

Poikkeusoloissa poikkeukselliset lisätuet ovat mielekkäitä. Mutta entä jos poikkeuksesta tulee uusi normaali? Ilmastonmuutoksen edetessä siihen on varauduttava. Suomesta voi tulla otollisempi tai vaikeampi viljelyalue. Ehkä molempia.

Toinen tukaluuden tausta ovat elintarvikkeiden hinnat ja markkinat. Kun tuottajahinnat ovat alhaalla muun muassa Venäjän pakotteiden ja eurooppalaisen ylitarjonnan takia, puskuria tuotannon murheisiin ei ole senkään vähän vertaa.

Kaikenlaisia ratkaisuja on esitetty. Harva niistä on realistinen.

Pääsyytetty on kahden suuren ryhmittymän hallitsema kauppa, jonka pääsyntinä pidetään paradoksaalisesti ”halpuuttamista” eli pyrkimystä myydä halvemmalla.

Siihenhän kilpailun pitäisi johtaa. Silti Suomen markkinoiden ongelma on kilpailun vähäisyys. Eikä ruoka ole kansainvälisessä vertailussa vieläkään erityisen halpaa.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty jopa S-ryhmän pilkkomista. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila nosti ajatuksen esiin kesällä (Maaseudun Tulevaisuus 11.6.).

Toiveena olisi markkinatilanteen normalisoituminen ja elintarvikeketjun reilumpi toiminta. Kaupan pitäisi tinkiä katteestaan, kun muulla elintarvikeketjulla on vaikeuksia.

Epäilys käy heti mieleen. Kuka ja millä lihaksilla S-ryhmän pilkkoisi? Vaikka sen markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on lähes puolet, se ei vielä huseeraa ihan yksin. Ryhmä myöskin koostuu periaatteessa itsenäisistä alueosuuskaupoista.

Keskittynyttä on elintarviketeollisuuskin. Tuottajien omilla osuuskunnilla on tahoillaan vahvat markkinaosuudet.

Toinen kysymys on: nousisivatko tuottajahinnat, jos uudet toimijat kiristäisivät kaupan kilpailua? Vähenisikö paine hintakilpailuun niin kuluttajien kuin tuottajienkin suuntaan?

Toinen ehdotus on ylimääräisen kotimaisen tuottajan lisän liittäminen tuotteiden hintoihin.

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan selvä enemmistö suomalaisista olisi valmis maksamaan maitolitrastaan enemmän, jos korotus menisi suoraan tuottajalle. Jopa yli 60 prosenttia vastaajista maksaisi maitotölkistä 10 senttiä tai enemmän. Myötämieltä tuli riippumatta iästä, asuinpaikasta, tulotasosta tai puoluekannasta.

Ei se mahdotonta olisi. Neljä vuotta sitten, ennen Krimin valtausta ja EU:n maitokiintiöistä luopumista, tuottaja saikin maitolitrasta kymmenen senttiä enemmän. Mutta mikä olisi nyt uuden lisäerän mekanismi?

Oman talouteni maitolitroilla ei tuottajan ahdinko paljon lievene, mutta 20 lisäsenttiä jogurttilitraan tai 80 senttiä juustokiloon ei toki tappaisi. Tämä vapaa markkinatalous kun tuntuu toimivan niin, että silloin tällöin on yhteistuumin pelastettava erinäisiä kompuroivia, mutta välttämättömiä elinkeinoja.

Eväsbanaaneissa on jo reilun kaupan merkki. Ehkä piimätölkissäkin pitäisi olla.

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Joulukuusi perustuu valeuutiseen

Isot maalit jäävät tekemättä

Työtä tekijöille on tarjolla

Hyvin pahoinvoivat nuoret

Uberista voi oppia

Viinasta kannattaa puhua

Stadion on saatava nopeasti

Onko sivistys jo ruma sana?

Missä auto, siellä ongelma

Monenlaista mediapeliä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.