Tasapäisyyttä vai tasa-arvoa?

Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier kuvaili äskeisellä vierailullaan Suomea maaksi, jossa vastakkainasettelu ei ole niin kärjistynyttä kuin muualla (SS 18.9.). Presidentti Niinistö vastasi siihen, että onhan sitä toki meilläkin.

Vaikka kotimaisen keskustelun kärjekkyydestä on viime aikoina kovasti puhuttu, on kai edelleenkin totta, että suomalainen yhteiskunta kokonaisuudessaan ei ole ainakaan vielä revennyt ihan kahtia. Entäs jos sen yhtenä syynä onkin kuuluisa Janten laki?

J anten laki on peräisin tanskalais-norjalaisen kirjailijan Axel Sandemosen teoksesta Pakolainen ylittää jälkensä. Siinä Janten pikkukaupungissa asuva poika kokee karvaasti pienen paikkakunnan häpeärangaistuksella uhkaavan paineen. Lain kymmenen käskyn mukaan ei pidä luulla olevansa jotakin, olevansa yhtä hyvä kuin muut tai viisaampi tai tietävänsä enemmän tai kelpaavansa mihinkään tai että joku välittää tai että voisi opettaa muille jotakin. Eikä saa nauraa.

Ahdistavaltahan tuo kuulostaa, ja ahdistavaa se kirjassakin on, vaikka minulla on siitä vain toisen käden tietoa. Satiiriksi alun perin kirjoitettu Janten laki on kuitenkin jäänyt elämään kutakuinkin todeksi otettuna ja kaikesta huumorista riisuttuna. Se on levinnyt yleiseksi puheenparreksi Pohjoismaissa ja ulkopuolellakin, ja lain hengen on todettu ilmentyvän hyvin monilla muillakin paikkakunnilla tai yhteisöissä.

Sosiaalisessa mediassa se taitaa toimia ainakin tavassa, jolla keskusteluissa lannistetaan eri mieltä tai omasta mielestä väärässä olevat. ”Kannattaisi ottaa asioista ensin selvää” on vielä lievästi tyly, mutta herkästi teilataan ihan kunnolla, tyyliin ”Jos on noin tyhmä kuin sinä, kannattaa pitää suunsa kiinni”.

Janten lain henki tiivistyy ajatukseen, että ei saa kuvitella olevansa muita ylempänä. Tasapäistämisellä on huono kaiku, mutta on myös esitetty, että lievempänä, ehkä alitajuisena jantelainen ajattelu on voinut toimia myös perustana pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle.

Tälle kannalle asettuu myös BBC:n tuore videojuttu, jossa vakuutetaan, että hygge-fiilistely on ihan vain pintaa Skandinaviassa ja sen sijaan Janten laki on se aate, joka todella vallitsee. Haastatellut kertovat uskovansa, että Janten laki voi hyvinkin olla ainakin osatekijänä siinä, että Pohjoismaissa useimmat rikkaat elävät hyvin samaan tapaan kuin vähemmän varakkaat, ja työpaikkojen hierarkia on matala. Jyrkkä yksilöllisyyden korostaminen ei sovi yhteen harmonisen yhteiskunnan kanssa, sanoo eräs haastatelluista.

Sosiaalinen paine toimii monella tavalla, mutta kyllä se voi myös hillitä pröystäilyä ja äänekästä itsekehua ja kannustaa huomioimaan kaikki kansalaiset samalla tavalla.

Toisenlaisiakin trendejä toki on. Yksilöllisyyttä korostetaan, ja erilaisuuden ymmärtäminen ja sietäminen on hyvinkin ajankohtaista. Norjassa Janten laki on jopa julistettu kuolleeksi, ja sille on oma hautakivikin. Aatteita on kuitenkin vaikea upottaa maan poveen. Voi olla, että tietty vaatimattomuuden korostaminen on meissä niin syvällä, että emme siitä pääse irti ainakaan yhden tai kahden sukupolven aikana.

Jantelaisuus voi olla esimerkki siitä, että ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: tasapäistäminen on kenties tosiaan voinut edistää tasa-arvoisemman yhteiskunnan syntyä.

Kun vuonna 1933 julkaistu laki on pian sata vuotta vanha, sen voisi ehkä uudistaa vähän positiivisempaan muotoon: olemme kaikki yhtä hyviä. Niin hyviä, että meistä kaikista kannattaa pitää huolta niin nousu- kuin laskusuhdanteenkin aikana, ja estää yhteiskunnan jakautuminen entistä jyrkemmin hyvä- ja huono-osaisiin.

Kirjoittaja on Savon Sanomien yhteisötoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Sitä saa, mitä tilaa

Kuningas kävi vaatimattomassa studiossa, eikä musiikki ollut enää entisellään – silti Wiskari möyrii matona korvassa

Ikäihminen, ota loppukiri ja nauti!

Virheeni tekevät minusta minut – "10 000 tapaa, jotka eivät toimi"

Videot ovat tulleet jäädäkseen

Mylläri Menocchion maailmankuva

Olen lentävä ekoterroristi – miksei minulle aseteta rajoja?

Kotiäitien ja -isien puolesta kysyn vaan, kuka tässä tyhmenee?

Maalivahti Kevin Lankinen kertoi mitä lukee parhaillaan ja seuraavaksi kirja vietiin käsistä – miksi?

Pottunuijan kera Karjalaan?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.